Jarkko, Jere, Jarno

Kotimaa

Valikko

Ministeri Kyllönen ja eronnut pääjohtaja ilmiriidassa

Julkaistu:

Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) ja Liikenneviraston pääjohtajan paikalta eroamaan pakotettu Juhani Tervala ovat täysin eri mieltä, miten tilanteeseen ajauduttiin.
Tervala kertoi torstaina, että ministerin ilmoitus tuli yllätyksenä, koska hän ei ollut saanut varoituksia tai kirjallisia huomautuksia toimiensa vuoksi. Itse hän ei koe tehneensä mitään väärää tai syyllistyneensä mihinkään rikokseen.

Kyllönen muistaa asian aivan päinvastoin. Huomautuksia on annettu "valitettavan monta kertaa".

– Hän on saanut lukuisia suullisia huomautuksia ja hän ei ole osannut vetää johtopäätöksiä.

Kyllösen mukaan Tervalaa oli huomautettu toimintatavoista, suhtautumisesta hallitukseen ja eduskuntaan sekä ennen kaikkea johtamisesta virastossa.

Tervala sanoi ymmärtäneensä, että eroon painostamisen taustalla oli monia syitä.

Ratkaisevassa keskustelussa ministerin kanssa oli hänen mukaansa esillä asioita, joita sittemmin on ollut julkisuudessakin. Kiista-asioina on mainittu muun muassa valtatie 8 -hankkeen palauttaminen suunnitteluun, viraston työilmapiirin ongelmat ja Liikenneviraston tilaama konsulttiselvitys.

"Ei jäänyt vaihtoehtoa"

Tervala päätyi pyytämään itse eroa sen jälkeen, kun ministeri Kyllönen oli tehnyt selväksi, ettei pääjohtaja nauti hänen eikä myöskään hallituksen luottamusta.

Tässä oli Tervalan mukaan myös syy siihen, miksi hän antoi periksi eikä ryhtynyt taistelemaan virkansa säilyttämiseksi.

– Jos minulle sanotaan, että pääministeri ja muut hallitusryhmien puheenjohtajat ovat käytännössä samaa mieltä minun erottamisestani, ei minulla silloin ole muuta vaihtoehtoa, Tervala kertoi toimittajille eduskunnassa.

Kyllönen kertoi, että hän oli valmis viemään erottamisesityksen hallituksen päätettäväksi, jos Tervala ei olisi itse pyytänyt eroa.
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan liikennejaosto oli kutsunut Tervalan kuultavakseen. Asia kiinnostaa jaostoa, koska sillä on merkittävä rooli liikennehankkeiden rahoituspäätöksissä.

Tervala ei halunnut kertoa julkisuuteen keskusteluistaan kansanedustajien kanssa. Myös liikennejaostoa johtava Kari Rajamäki (sd.) oli haluton paljastamaan, mitä uutta tietoa he olivat saaneet. Rajamäki oli kuitenkin huolestunut pitkälle suunniteltujen tiehankkeiden viivästymisestä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    2. 2

      Helsingin Rautatientorin Suomi ensin -leiriä ei purettu määräaikaan mennessä – poliisi ottanut kiinni 3 henkilöä

    3. 3

      Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

    4. 4

      Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

    5. 5

      Tiesitkö ”salanappulasta”, jolla saat heti lisää tilaa lentokoneessa?

    6. 6

      Toppilan puukottaja vietti veriteon jälkeisen yön juoppoputkassa – äiti kyyditsi poliisiasemalle tunnustamaan

    7. 7

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    8. 8

      Sytyttikö salama omakotitalon liekkeihin Ylivieskassa?

    9. 9

      Poliisi määräsi Helsingin Rautatientorin Suomi ensin -leirin tyhjennettäväksi – syynä juhannuksen tapahtumat

    10. 10

      Tätä et nähnyt tv-lähetyksessä: Räikkönen raivosi ennenkuulumattomalla tavalla tiimilleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    2. 2

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    3. 3

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    4. 4

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    5. 5

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    6. 6

      Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

    7. 7

      Maria Nordin muistelee lapsuuttaan varakkaan isänsä luona – vietti uskomatonta luksuselämää: Iltapala viiden tarjoilijan voimin

    8. 8

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    9. 9

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    10. 10

      Soini haukkuu arvostelijoitaan tylyin sanoin ”kenokauloiksi” – Halla-aho kuittaa: ”Terapoi itseään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    6. 6

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    2. 2

      Helsingin Rautatientorin Suomi ensin -leiriä ei purettu määräaikaan mennessä – poliisi ottanut kiinni 3 henkilöä

    3. 3

      Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

    4. 4

      Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

    5. 5

      Tiesitkö ”salanappulasta”, jolla saat heti lisää tilaa lentokoneessa?

    6. Näytä lisää