Mauri

Kotimaa

Näin paljon tupakoijan sairauspoissaolot maksavat työnantajalle

Julkaistu:

TYÖELÄMÄ
Työterveyslaitoksen professori kannustaa työnantajia tukemaan työntekijöiden tupakanpolton lopettamista.
Työnantaja voisi pidemmällä aikajänteellä säästää pitkän pennin, jos se tukisi työntekijöidensä tupakanpolton lopettamista.

- Yli 20 vuoden lääkärin urani aikana en muista, että olisin kuullut niin monen ihmisen sanovan, että "haluaisin lopettaa tupakanpolton, mutta se on niin vaikeaa, että tarvitsen apua", kertoo Työterveyslaitoksen teemajohtaja, professori Kari Reijula.

Työnantajalle tupakoiva työntekijä näkyy kustannuksina, joita työnantajan Reijulan mukaan kannattaisi miettiä.

- Henkilöllä, joka tupakoi päivittäin, on noin 1,5 kertaa korkeampi riski sairastua keuhkoputkentulehdukseen ja flunssasairauksiin ihan sen takia, että tupakoinnin seurauksena nenän ja hengitysteiden limakalvot ovat herkempiä saamaan tulehdussairauden, virustulehduksen, ja henkilö joutuu hakeutumaan tutkimuksiin ja hoitoon, joiden seurauksena hänelle kertyy sairauspoissaoloja, Reijula sanoo.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

- Näistä sairauslomista työnantajalle kertyy noin parituhatta euroa lisäkustannuksia työntekijää kohti vuodessa.

Edellä mainituista syistä professori Reijula kannustaisikin työnantajia tukemaan vähintään parintuhannen euron edestä vuodessa tupakoivia työntekijöitä lopettamaan sauhuttelun. Tuki voidaan antaa esimerkiksi työterveydenhoidon muodossa. Tuen tarve tulee Reijulan mukaan monesti yllätyksenä myös työterveyslääkäreille.

- Minusta tuntuu, että nuoret lääkärit tietävät tupakoinnin vaaroista, mutta he eivät tiedä, että heidän työtään on tupakoinnin lopettamisen tuki vastaanotoilla eikä vain hoitaa niitä sairauksia, joita tupakointiin liittyy.

- Se on ennaltaehkäisyä parhaimmillaan, että lääkäri istuu hetken pidempään ja sanoo, että nyt aletaan miettimään tätä tupakoinnin lopettamisjuttua vakavasti.

Rahallisiin, kilpailupohjaisiin lopettamiskampanjoihin Reijula ei usko. Ne luovat hänen mielestään epätasa-arvoa työpaikoille tupakoivien ja tupakoimattomien työntekijöiden välille.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eduskuntatalon edustalla puukotustilanne – poliisi selvittää asiaa

    2. 2

      Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

    3. 3

      Hyvinkään ABC:n räjähdysmäisen palon syy selvisi – tuhot niin suuret, että purkaminen voi olla realismia

    4. 4

      Mies vangittu epäiltynä molemmista Raahen henkirikoksista – uhrit entuudesta tuttuja

    5. 5

      Ensitreffit alttarilla -Marilta palaa käpy sulhas-Petrin käytökseen – kiitää pois paikalta: riidan syynä kebab

    6. 6

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    7. 7

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    8. 8

      Uniikki esitteli uuden tyttöystävänsä – ensimmäinen yhteiskuva julki

    9. 9

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    10. 10

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    2. 2

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    3. 3

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

    4. 4

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    5. 5

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    6. 6

      Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

    7. 7

      Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

    8. 8

      Jokerit-huumaa! Amanda Harkimo julkaisi harvinaisen kuvan 90-luvulta äitinsä kanssa – ”Tietää, mistä kauneus on lähtöisin”

    9. 9

      Lentoemäntä Martina, 28, kohautti äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – aiheutti kaaoksen tv-ruudussa: Juontaja järkyttyi puheista

    10. 10

      Yleisön reaktio NHL-pelissä sai Sauli Niinistön suun leveään hymyyn – presidentti IS:lle: ”Se oli aika yllättävää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eduskuntatalon edustalla puukotustilanne – poliisi selvittää asiaa

    2. 2

      Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

    3. 3

      Hyvinkään ABC:n räjähdysmäisen palon syy selvisi – tuhot niin suuret, että purkaminen voi olla realismia

    4. 4

      Mies vangittu epäiltynä molemmista Raahen henkirikoksista – uhrit entuudesta tuttuja

    5. 5

      Ensitreffit alttarilla -Marilta palaa käpy sulhas-Petrin käytökseen – kiitää pois paikalta: riidan syynä kebab

    6. Näytä lisää