Mauno, Maunu

Kotimaa

Voimakas tulipalo Joensuun keskustassa - katso kuva

Julkaistu: , Päivitetty:

Vanha makasiinirakennus Joensuun keskustassa Pohjois-Karjalassa on palanut maan tasalle.

Rakennus sijaitsee rautatieaseman läheisyydessä.

Päivystävän palomestarin mukaan palo sai ilmeisesti alkunsa rakennuksen yhteydessä sijainneen antiikkikaupan kattorakenteista.

Syttymissyystä ei ole tietoa. Makasiinirakennuksessa on ollut kaupan lisäksi toimistotiloja. Vain rakennuksen pohjoispään palomuurin takainen osa saatiin osittain pelastettua.

– Rakennus on palanut samalla tavalla kuin nuotio, avopalona ja erittäin voimakkaasti. Hyvin samantyyppinen tilanne verrattuna siihen, kun VR:n makasiinit paloivat Helsingissä, kuvailee päivystävä palomestari Ville Pulkkinen.

Kenenkään ei tiedetä loukkaantuneen. Palosta leviää voimakkaasti savua, mutta ihmisiä ei ole jouduttu evakuoimaan. Savu on noussut tuulen ansiosta ylöspäin eikä kohti kaupunkia. Hajuhaitat ovat lähialueilla mahdollisia.

Läheinen tie on suljettu, ja ihmisiä kehotetaan välttämään oleskelua palopaikan läheisyydessä.

Palo syttyi kahden jälkeen yöllä.

Liikenneviraston mukaan junaliikenne on toistaiseksi poikki Joensuussa makasiinipalon vuoksi. Palo vaurioitti myös sähköradan rakenteita. Rata saadaan arvion mukaan kuntoon iltaan mennessä.

Junavuorot korvataan korjaustöiden ajan linja-autoilla rataosalla Joensuu-Parikkala.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    2. 2

      IS seuraa: Turun puukotuksesta epäilty sai kielteisen turvapaikkapäätöksen

    3. 3

      KRP: Yhdestä mahdolllisesti vaarallisesta henkilöstä kansainvälinen etsintäkuulutus

    4. 4

      Italialaislehti: Turussa haavoittui 30-vuotias nainen – toimii tutkijana Turussa

    5. 5

      Radiojuontaja avautuu suhdetragediastaan: avomies petti parin yhteisessä vuoteessa – ”Sain kirjeen nuoremmalta naiselta”

    6. 6

      Poliisi: Pääepäilty ei ole hengenvaarassa

    7. 7

      Britannian ulkoministeriö julkaisi matkustustiedotteen Suomeen Turun puukotuksiin liittyen

    8. 8

      Venäjällä sarjapuukotus Siperiassa, kahdeksan haavoittui

    9. 9

      KRP piti tiedotustilaisuuden Turun puukotuksista – tämä kaikki on selvinnyt tutkinnassa vuorokauden aikana

    10. 10

      MTV: Turun puukotuksista epäilty sai kielteisen turvapaikkapäätöksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    6. 6

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    8. 8

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    9. 9

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    10. 10

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    10. 10

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    2. 2

      IS seuraa: Turun puukotuksesta epäilty sai kielteisen turvapaikkapäätöksen

    3. 3

      KRP: Yhdestä mahdolllisesti vaarallisesta henkilöstä kansainvälinen etsintäkuulutus

    4. 4

      Italialaislehti: Turussa haavoittui 30-vuotias nainen – toimii tutkijana Turussa

    5. 5

      Radiojuontaja avautuu suhdetragediastaan: avomies petti parin yhteisessä vuoteessa – ”Sain kirjeen nuoremmalta naiselta”

    6. Näytä lisää