Joni, Joonas, Jouni

Kotimaa

Valikko

Tigerin ampuja yhä karkuteillä - toinen uhri pääsi sairaalasta

Poliisi ei ole vieläkään tavoittanut lauantaiyönä helsinkiläisessä yökerhossa ammuskellutta henkilöä. Poliisin mukaan toinen uhreista oli täysin sivullinen henkilö.
Tapausta tutkitaan tapon yrityksenä ja törkeänä pahoinpitelynä.

Teossa loukkantui kaksi henkilöä. Ammuskelun varsinainen kohde oli 26-vuotias mies. Hän on edelleen sairaalahoidossa. Hänen tilansa on vakaa, eikä hän poliisin tietojen mukaan ole hengenvaarassa.

Toinen uhreista, 31-vuotias mies, on jo kotiutunut sairaalasta. Hän oli sivullinen henkilö, joka sai yhdestä ammutusta laukauksesta osuman jalkaansa.

Teosta epäiltynä kiinniotetut kolme henkilöä on kuulustelujen jälkeen vapautettu. Heitä ei tutkinnan tämän hetken tietojen perusteella enää epäillä teosta. Tällä hetkellä ketään ei ole kiinniotettuna tapauksesta epäiltynä.

Tutkinnanjohtaja Antti Leppilahti ei kerro, onko poliisilla tiedossa epäillyn henkilöllisyys.

Leppilahti kertoo vain, että epäilty on mies. Hän ei kerro enempää epäillyn tuntomerkeistä.

Poliisi on kuullut tapauksen johdosta useita henkilöitä todistajina. He ovat pääasiassa henkilöitä, joita on tapahtumahetkellä ollut ravintolan parvekkeella, missä ampuminen tapahtui.

Poliisi pyytää tapahtuman nähneitä, tai tapahtumasta muutoin jotain tietäviä henkilöitä ottamaan yhteyttä virka-aikana puhelinnumeroon 071 877 5344 tai virka-ajan ulkopuolella numeroon 071 877 4080.

Yhteydenoton voi tehdä myös sähköpostitse osoitteeseen vakivaltarikosyksikko.helsinki@poliisi.fi

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    2. 2

      Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

    3. 3

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    4. 4

      Muistatko, miltä Iholla-sarjan tangokuningatar Erika Vikman näytti tv-sarjassa 8 vuotta sitten – katso, mikä punapää!

    5. 5

      Diilissä kilpaillut nainen syyttää Trumpia kunnianloukkauksesta – presidentti vetoaa Yhdysvaltain perustuslakiin

    6. 6

      Kuningatar Elisabetin rekrytointi-ilmoitus julki – pitkä vaatimuslista yltäkylläisten verhojen ompelijalle: Palkka ei päätä huimaa

    7. 7

      Ruotsalaismies ällistyi: postilaatikkoon kolahti Putinille osoitettu kirje – ”Mitä postissa oikein puuhaillaan?”

    8. 8

      Teemu Selänne harmissaan parhaan tutkaparinsa puolesta: ”Surullista, että hän on erittäin katkera jääkiekolle”

    9. 9

      Videot: Patrik Laine nousi ratkaisijaksi – Joel Armia taiteili huiman maalin

    10. 10

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    2. 2

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    3. 3

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    4. 4

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    5. 5

      Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

    6. 6

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    7. 7

      Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

    8. 8

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    9. 9

      Jyväskyläläinen Erkki on kahden kesämökin loukussa: ”Se on pelkkää työleiriä”

    10. 10

      Ferrarin entinen tallipomo vaatii Kimi Räikköstä ulos tallista – ”On aika päättää hänen seikkailunsa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    2. 2

      Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

    3. 3

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    4. 4

      Muistatko, miltä Iholla-sarjan tangokuningatar Erika Vikman näytti tv-sarjassa 8 vuotta sitten – katso, mikä punapää!

    5. 5

      Diilissä kilpaillut nainen syyttää Trumpia kunnianloukkauksesta – presidentti vetoaa Yhdysvaltain perustuslakiin

    6. Näytä lisää