Heidi

Kotimaa

Metallinpaljastimet ravintoloiden oville? "Kustannuskysymys"

Julkaistu:

Yökerhojen turvallisuus nousi huoleksi, kun ravintola Tigerissa Helsingissä ammuskeltiin sunnuntain vastaisena yönä. Pitäisikö suomalaisiinkin ravintoloihin tuoda monissa maissa yleiset metallinpaljastimet?
Kovin laajaa keskustelua metallinpaljastimista ei ole Suomessa käyty, Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi sanoo.

Lappi pitää ehdotusta kuitenkin harkinnan arvoisena.

– Siinä on totta kai kyse asiakkaiden turvallisuudesta, joka on ravintoloille ensiarvoisen tärkeää, mutta myös kustannuksista, Lappi sanoo.

Metallinpaljastimet olisivat pienille ravintoloille iso investointi. Lapin mukaan monen pitäisi myös lisätä henkilökuntaansa.

– Toki tällaiset tapahtumat herättävät keskustelua. Mutta näillä näkymin tällaista ei näyttäisi olevan tulossa.

– Jokainen yritys tekee toki omat ratkaisunsa.

Ravintoloiden mahdollisuudet vaikuttaa väkivallan lisääntymiseen ovat melko pienet, Lappi huomauttaa. Asiaan pitäisi puuttua muualla suomalaisessa yhteiskunnassa.

Lapin mukaan väkivalta on yleistynyt eniten kodeissa, kaduilla ja yleisillä paikoilla eikä niinkään ravintoloissa. Niissä järjestysmiehet puuttuvat siihen.

Tigerin omistavan Night People Group -yhtiön toimitusjohtaja Antti Raunio pitää metallinpaljastimien hankkimista mahdollisena.

- Esimerkiksi metallinpaljastimista on keskusteltu aiemminkin, mutta tähän asti niille ei ole nähty tarvetta. Mutta tämä tapaus on jälleen sellainen, joka tuo asian mietintäämme, Raunio sanoi STT:lle.

Ammuskelussa ravintola Tigerin tupakkaparvekkeella loukkaantui kaksi nuorta miestä. Toisen tila on vakava.

Poliisi on ottanut kiinni joitakin epäiltyjä. Toistaiseksi ei tiedetä, oliko ampujan tähtäimessä tietty henkilö vai ammuskeliko tämä vain umpimähkään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    2. 2

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    3. 3

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    4. 4

      Mike Tyson väitti McGregorin kuolevan kehään kohuottelussa – näin vapaaottelutähti kuittasi legendalle

    5. 5

      Niinistö ja Putin pitävät yhteisen tiedotustilaisuuden – katso tästä suorana lähetyksenä!

    6. 6

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    7. 7

      Prinssi Harry avautuu kuninkaallisten lasten pukeutumisesta – tämän takia heillä on “tyhmät asut”

    8. 8

      IS seuraa hetki hetkeltä – Niinistön ja Putinin lehdistötilaisuus käynnissä Punkaharjulla

    9. 9

      Ensimmäinen kättelyvuoro: Nämä suomalaiset ottivat Putinin vastaan lentokentällä

    10. 10

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    3. 3

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    4. 4

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    5. 5

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    6. 6

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    7. 7

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    8. 8

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    9. 9

      IS seuraa hetki hetkeltä – Niinistön ja Putinin lehdistötilaisuus käynnissä Punkaharjulla

    10. 10

      Ryhmäseksikohusta muistettava Salkkarit-kaunotar sievänä bikineissä – upeat maisemat taustalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    2. 2

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    3. 3

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    4. 4

      Mike Tyson väitti McGregorin kuolevan kehään kohuottelussa – näin vapaaottelutähti kuittasi legendalle

    5. 5

      Niinistö ja Putin pitävät yhteisen tiedotustilaisuuden – katso tästä suorana lähetyksenä!

    6. Näytä lisää