Olga, Oili

Kotimaa

Valikko

Karjalainen: Poliisi penkoi väärän miehen kodin

Julkaistu:

Joensuulaismies järkyttyi, kun kotiovelle ilmestyneet poliisit ilmoittivat tulleensa tekemään kotietsintää hänen asuntoonsa. Kotietsintä tehtiin, vaikka sen kohde todettiin vääräksi, kertoo Karjalainen.
Mies ei suostunut päästämään poliiseja asuntoonsa. Hän osoitti henkilöllisyystodistuksen avulla olevansa väärä henkilö.

Kävi ilmi, että kotietsinnän oli tarkoitus kohdistua asunnon aiempiin asukkaisiin, jotka eivät pois muuttaessaan olleet ilmoittaneet muutosta väestötietojärjestelmään.

Paikalle kutsuttiin tässä vaiheessa kotietsintämääräyksen allekirjoittanut rikoskomisario. Hän määräsi kotietsinnän tehtäväksi kaikesta huolimatta.

- Olin järkyttynyt ja ahdistunut, kun poliisit kiellosta huolimatta tunkeutuivat kotiini ja alkoivat penkoa paikkoja, asukas kertoo lehdelle.

Eduskunnan oikeusasiamiehelle tehdään vuosittain noin 30-40 kantelua, jotka koskevat kotietsintöjä. Näistä kanteluista vain harva koskee tilanteita, joissa kotietsintä syystä tai toisesta kohdistuu väärään paikkaan.

Poliisin tekemien kotietsintöjen määrä on kasvanut viime vuosina koko maassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    2. 2

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    3. 3

      Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

    4. 4

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    5. 5

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    6. 6

      Marjakauppias otti Matin tyrmistyksen herättäneet poimijat puhutteluun

    7. 7

      Tunnistaisitko edes samaksi naiseksi? Miss Plus Size -Marjaana, 34, julkaisi kuvan 29-vuotiaasta itsestään – hätkähdyttävä ero

    8. 8

      Henna Peltonen julkaisi harvinaisen kuvan – poseeraa yhdessä Jessica-tyttärensä, 15, kanssa

    9. 9

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    10. 10

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    3. 3

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    4. 4

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    5. 5

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    6. 6

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    7. 7

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    8. 8

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    9. 9

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    10. 10

      Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    4. 4

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    8. 8

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    9. 9

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    2. 2

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    3. 3

      Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

    4. 4

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    5. 5

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    6. Näytä lisää