Aulis

Kotimaa

Riihimäen kolari: 5 ihmistä sairaalaan

Julkaistu:

Riihimäellä sattuneessa auto-onnettomuudessa oli mukana kolme henkilöautoa.
Riihimäellä Kolmostiellä on sattunut perjantai-iltana vakava onnettomuus, jossa on ollut mukana kolme henkilöautoa. Autoissa on ollut viisi ihmistä.

Pelastuslaitos sai hälytyksen kello 19.45.

Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin mukaan onnettomuus tapahtui pohjoiseen johtavalla kaistalla, Riihimäen puoleisesta liittymästä noin 500 metriä pohjoiseen.

Kolarissa oli osallisena kaksi henkilöautoa ja yksi pakettiauto. Palomestarin mukaan onnettomuuden kulku ei vielä ole selvillä, ja poliisi tutkii sitä.

Myöskään onnettomuudessa loukkaantuneiden viiden ihmisen vammoista ei ole tietoa, mutta palomestarin mukaan kaksi heistä vietiin Hämeenlinnan sairaalaan, kaksi Riihimäkeen ja yksi Töölöön.

Vasemmanpuoleinen kaista oli katkaistuna noin puolen tunnin ajan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Brittilehti huomioi Sofia Belórfin – biletti Lontoossa Boltin ja tv-tähtien kanssa: julkkiskomistus sujautti puhelinnumeronsa

    2. 2

      Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

    3. 3

      Tampereella tarjolla hämmentävä vuokrayksiö: hintaan sisältyy kyyti Porschella, lippuja Tapparan peleihin ja jääkiekkomaila

    4. 4

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    5. 5

      Turun Ruissalosta löytyi kaksi ruumista – poliisi tutkii

    6. 6

      Mies karkasi poliisilta – ilmoita heti havaintosi 112:een

    7. 7

      Yle: Autoilun verotus herättänyt Bernerin ryhmässä intohimoja – tuleeko tulos ulos luvatusti?

    8. 8

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    9. 9

      Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

    10. 10

      Ulkomailla asunut Jasmin Mäntylä katuu suomalaisten mollaamista: ”Kuinka väärässä ja typerä olenkaan ollut?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Amerikkalaismies painoi hälytyspainiketta kahdesti – kuukautta myöhemmin huoltomiehet tekivät karmean löydön hissistä

    2. 2

      Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

    3. 3

      Helppo testi kertoo parissa sekunnissa, kuinka suuri on riskisi kuolla ennenaikaisesti

    4. 4

      Amerikkalaislehti hehkuttaa suomalaiskohdetta – paratiisi vain tunnin ajomatkan päästä Helsingistä

    5. 5

      Aftonbladet: ”Mielenkiintoinen esine” löydettiin vedestä kadonneen ruotsalaisnaisen etsinnöissä

    6. 6

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    7. 7

      Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

    8. 8

      Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

    9. 9

      Minna, 50, hylkäsi kriteerinsä: ”Ihannemieheni oli pukutyyppi, joka seksin aikana sitoo minut kravatilla”

    10. 10

      Melkoinen muodonmuutos: Eevi Teittinen säväyttää uudella hiustyylillään – hitti vai huti?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    6. 6

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Brittilehti huomioi Sofia Belórfin – biletti Lontoossa Boltin ja tv-tähtien kanssa: julkkiskomistus sujautti puhelinnumeronsa

    2. 2

      Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

    3. 3

      Tampereella tarjolla hämmentävä vuokrayksiö: hintaan sisältyy kyyti Porschella, lippuja Tapparan peleihin ja jääkiekkomaila

    4. 4

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    5. 5

      Turun Ruissalosta löytyi kaksi ruumista – poliisi tutkii

    6. Näytä lisää