Aija, Aava

Kotimaa

Valikko

Hoitaja levitti valheita työkaverinsa ja esimiehen suhteesta – kunnianloukkaus maksoi 9500 euroa

Yli 60-vuotiaan Lahden seudulla vaikuttavan lähihoitajan täysin perättömät jutut nelikymppisestä kollegastaan kävivät kalliiksi, kun hän kertoi tämän ja esimiehensä välisestä suhteesta.
Nainen tuomittiin törkeästä kunnianloukkauksesta 1980 euron sakkoon ja hän joutuu maksamaan uhrilleen 5500 euroa henkisistä kärsimyksistä ja mielenterveyshäiriön aiheuttamasta haitasta. Oikeudenkäyntikulujen jälkeen lasku nousi 9500 euroon.

Nainen kiusasi työkaveriaan lähes puolentoista vuoden ajan levittämällä aivan perättömiä väitteitä hänestä ja hänen esimiehestään. Pahat puheet johtivat kollegan oman parisuhteen vaikeuksiin ja työpaikasta tuli hänelle painajainen.

Vaikka kiusaaja useissa palavereissa sopi työpaikkansa johdon kanssa asiat, alkoivat perättömät puheet aina uudelleen.

Uhrille tilanne kävi niin vaikeaksi, että hän joutui hakeutumaan hoitoon, sairauslomille ja käyttämään mielialalääkkeitä.

Palavereissa oli mukana ammattiauttajia ja työpaikan työsuojelusta vastaavia, mutta kiusaamiselle ei tullut loppua. Uhri koki ainoaksi mahdollisuudekseen jutun viemisen poliisitutkintaan.

Erityisen raskaana uhri koki väitteet hänen ja esimiehensä välisestä suhteesta. Yli 60-vuotias ja kokenut lähihoitaja piti suhdetta ilmiselvänä, koska hän mielestään pystyy näkemään muiden silmistä, kun katseet kohtaavat ja ilmaisevat "kiitos eilisestä".

Kun juttu oli Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa kiusaaja oli edelleenkin sitä mieltä, että suhde on olemassa, vaikka jutussa ei ollut mitään perää. Käräjäoikeus antoi tuomion perjantaina.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisia paennut mies kuoli ajettuaan auton kyljelleen Kontiolahdella – ajonopeudeksi mitattiin 205 kilometriä tunnissa

    2. 2

      Ferrari hurjassa vauhdissa – uusi rataennätys F1-harjoituksissa!

    3. 3

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    4. 4

      Yllätyskäänne: F1-talli vaihtoi kuljettajaa

    5. 5

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    6. 6

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    7. 7

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    8. 8

      Huutokauppakeisari aiheutti kaaoksen Espanjassa – kadut tukossa: ”Väkeä oli niin paljon, etteivät autot päässeet kulkemaan”

    9. 9

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    10. 10

      Tuntematon numero soitti WP:n toimittajalle – uutisia kertonut soittaja olikin Donald Trump: ”Terve, Bob”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    5. 5

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    6. 6

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    7. 7

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    8. 8

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    9. 9

      Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

    10. 10

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisia paennut mies kuoli ajettuaan auton kyljelleen Kontiolahdella – ajonopeudeksi mitattiin 205 kilometriä tunnissa

    2. 2

      Ferrari hurjassa vauhdissa – uusi rataennätys F1-harjoituksissa!

    3. 3

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    4. 4

      Yllätyskäänne: F1-talli vaihtoi kuljettajaa

    5. 5

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    6. Näytä lisää