Jyrki, Jyri, Jori

Kotimaa

Valikko

Sorviturma toi työnantajalle sakot Pirkkalassa

Viime vuoden helmikuussa sattunut sorviturma toi pirkkalalaiselle konepajalle 4000 euron yhteisösakon.
Lisäksi Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi yhtiön toimitusjohtajan keskiviikkona 35:een ja työnjohtajan 30 päiväsakkoon.

Turmassa Järvensivun Konepajan työntekijän käsi vahingoittui, kun hän oli sorvaamassa suurella kärkisorvilla. Sorvattavan aihion mukana pyörinyt sorvauslastu teki työntekijän ranteeseen syvän haavan.

Työsuojeluviranomaisen mukaan sorvia ei ollut suojattu määräysten edellyttämällä tavalla. Sorvin istukansuojus oli aikoja sitten juuttunut pois suojausasennosta, mutta laitetta saattoi käyttää tästä huolimatta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Raju lehtiväite itsensä hirttäneestä 27-vuotiaasta ex-urheilutähdestä – murhan syynä kohupaljastus?

    2. 2

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    3. 3

      Lunta luvassa koko maahan – meteorologi kertoo, milloin helpottaa

    4. 4

      Yhdysvalloissa asuva Tero Kuittinen kummastelee Suomen työtahtia HS:ssa – ”Ei täällä ole vaihtoehto, että ottaa uupumukseen vuoden sapattia”

    5. 5

      Rokkimimmistä tuli huippunäyttelijä: ”Alkoholismini alkoi jo 25-vuotiaana”

    6. 6

      Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

    7. 7

      Tukku NHL-pelaajia vapautui Leijonien käyttöön – ”Lähden innolla messiin”

    8. 8

      Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

    9. 9

      Pokka pitää -tähti Patricia Routledge IS:n erikoishaastattelussa – yksi erikoispyyntö toimittajalle ennen tapaamista

    10. 10

      Kaksosia odottava Beyonce hehkuu upeissa raskauskuvissa – somekansa lyttäsi lihavaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    2. 2

      Antti, 39, voitti historian toiseksi suurimman Haluatko miljonääriksi? -potin – ”Olin varma, että pääsen 5-numeroiseen summaan”

    3. 3

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    4. 4

      Video: Lajissaan maailman suurimman purjeveneen kuljetus aiheutti hässäkkää seututiellä 749

    5. 5

      Välikohtaus Helsinki-Vantaalla – poliisi talutti kiljuvan irakilaismiehen ulos lentokoneesta

    6. 6

      Kuusi sairaalaan rytinästä Nelostiellä – erikoinen tapahtumasarja aiheutti kolarisuman

    7. 7

      Kaksivuotias poika kuoli Lammin kolarissa

    8. 8

      Muusikko Pekka Myllykoski on kuollut

    9. 9

      Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

    10. 10

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? 25-vuotias kaunotar villitsee somessa: ”En ole aivan tavallinen lentäjä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

    4. 4

      Bottas päätyi paalupaikalta palkintopallille, Vettel voittoon – IS seurasi Bahrainin F1-kisaa

    5. 5

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    6. 6

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    7. 7

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    8. 8

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    9. 9

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    10. 10

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Raju lehtiväite itsensä hirttäneestä 27-vuotiaasta ex-urheilutähdestä – murhan syynä kohupaljastus?

    2. 2

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    3. 3

      Lunta luvassa koko maahan – meteorologi kertoo, milloin helpottaa

    4. 4

      Yhdysvalloissa asuva Tero Kuittinen kummastelee Suomen työtahtia HS:ssa – ”Ei täällä ole vaihtoehto, että ottaa uupumukseen vuoden sapattia”

    5. 5

      Rokkimimmistä tuli huippunäyttelijä: ”Alkoholismini alkoi jo 25-vuotiaana”

    6. Näytä lisää