Soini, Veini

Kotimaa

Maailman vanhin sisarusparvi löytyikin Suomesta? Yhteisikä kohta 1000 vuotta

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomesta löytyy 13 sisarusta, joiden yhteenlaskettu ikä on ensi vuonna tuhat vuotta.
He ovat Etelä-Savon Anttolasta lähtöisin olevat Ripatit.

Viime viikolla Guinnesin ennätystenkirja nimesi maailman vanhimmaksi yhdeksän sisaruksen sarjaksi sardinialaiset Melisin sisarukset, joiden yhteenlaskettu ikä on 818 vuotta. Sen jälkeen Helsingin Sanomat pisti peliin polvijärveläiset Tanskaset, 12 sisarusta, joiden yhteisikä on 928 vuotta.

Ripatin katras on Tanskasiakin vanhempi.

- Jos kuukaudetkin otetaan mukaan, nyt vuosia tulee 980, ja ensi vuonna pitäisi tulla tuhat täyteen. Silloin kotipaikalla pidetään pienet kekkerit, lupaa Eeva-Riitta Ripatti.

Ripattien lapsuudenkoti on Anttolassa, Kähkölän kylässä. Ensimmäiset Ripatit syntyivät 1920-luvun loppupuolella Ukkolan tilalla.

- Isä raivasi peltoa ja elätti perheen. Hän oli maanviljelijä ja ajoi talvet hevosella rahtia, kertoo Timo Ripatti.

Timo Ripatti on jäänyt Mikkelin seudulle ja kasvattaa metsästyskoiria Puumalan Hurissalossa.

Lapsuudesta Ripateille on jäänyt mieleen se, ettei koskaan tarvinnut olla yksin.

- Tänäkin päivänä koen sen niin, että onneksi meitä on näin paljon. Se on hirmuisen hyvä asia. Lapsena oli mukavaa, kun ei tarvinnut olla yksinään, Eeva-Riitta Ripatti sanoo.

Sisarukset muistavat lapsuudestaan muun muassa koulumatkat. He tarpoivat naapurin lasten kanssa lumista polkua kuuden kilometrin matkan. Lapsia oli niin paljon, että polku pysyi aina avoimena. Isossa seurueessa varhaiset, pimeät aamut eivät pelottaneet, eikä ylipäätään mikään muukaan.

- Pelkoa emme tunteneet ollenkaan, Timo Ripatti sanoo.

Sisarusten isä kuoli melko nuorena, vain 54-vuotiaana. Nuorin katraasta oli tuolloin 10-vuotias. Vaikka perheen äiti joutui pitämään yksin huolta perheestä, hän onnistui siinä hyvin. Hän kuoli vasta 95-vuotiaana.

- Kun äiti tiesi, että loppu lähestyy, hän toivoi, että olisi oikein hyvä ilma, ettei tulisi kylmä hautajaisissa. Ja kun äiti haudattiin, ihan hyvä ilma oli, Timo Ripatti muistelee.

Kaikki 13 sisarusta pitävät edelleen yhteyttä toisiinsa tiiviisti.

- Kun meitä näin paljon on, niin syntymäpäiviä on koko ajan, Eeva-Riitta Ripatti nauraa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    2. 2

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    3. 3

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    4. 4

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    5. 5

      Video: Vuonna 1945 uponnut sota-alus löytyi Tyynestämerestä – Veteraani kertoo kauhunhetkistä veden varassa haiden saartamana

    6. 6

      Yhdysvaltojen sota-alus törmäsi kauppalaivaan Singaporen edustalla

    7. 7

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    8. 8

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    9. 9

      Suomalaisten suosimalla kreikkalaissaarella riehuu taas tulipalo: ”Mietin jo laukkujen pakkaamista”

    10. 10

      Tulosmanipulaatioepäily jääkiekon MM-kisoissa – epäiltyjä uhkaa vuosien vankeus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    3. 3

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    4. 4

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    5. 5

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    6. 6

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    7. 7

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    8. 8

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    9. 9

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    10. 10

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    2. 2

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    3. 3

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    4. 4

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    5. 5

      Video: Vuonna 1945 uponnut sota-alus löytyi Tyynestämerestä – Veteraani kertoo kauhunhetkistä veden varassa haiden saartamana

    6. Näytä lisää