Pertti, Albert

Kotimaa

Valikko

Taideteoksen alta paljastui salamaalaus Helsingin Ateneumissa

Näyttelyn kuraattorin mukaan on mysteeri, miksi Schjerfbeck peitti näin onnistuneen työn.
Helene Schjerfbeckin tähän asti tuntematon taideteos löytyi maanantaina Ateneumissa.

Teos paljastui Schjerfbeckin maisemamaalauksen alta. Maisemamaalaus oli neulottu nyt löydetyn työn päälle.

Maalauksessa nähdään puoliksi selin oleva nainen, jonka olkapään takaa pikkulapsi kurkistaa katsojaan.

Teos saadaan mukaan Schjerfbeckin juhlanäyttelyyn Ateneumiin noin viikon kuluttua.

Näyttelyn kuraattori Leena Ahtola-Moorhouse kertoi, että nyt paljastunut taideteos on hienompi kuin hän uskalsi odottaa.

Hänen mukaansa on mysteeri, miksi Schjerfbeck peitti näin onnistuneen työn.

Kun tuntematon teos saatiin esille, Ateneumin asiantuntijoiden ensiarvio oli, että öljymaalaus on keskeneräinen.

Arvio kuitenkin muuttui, kun työ nostettiin kunnolla näkyville.

- Teoksessa ei ole maalausteknillisesti mitään vikaa. Koska Schjerfbeck lisäksi signeerasi työn, sitä voi pitää valmiina teoksena, Ahtola-Moorhouse linjasi.

Hän ei osannut heti arvioida nyt löytyneen teoksen rahallista arvoa tai sen merkitystä Schjerfbeckin tuotannossa.

Teos on todennäköisesti 1880-luvulta.

Helene Schjerfbeckin syntymästä tuli kuluneeksi tänä vuonna 150 vuotta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa 4.finaalia: Tappara tulitti Kilpeläisen vaihtoon – KalPa aloitti kirin, katso maalit

    2. 2

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    3. 3

      Metalliartistin Maamme-laulu herätti huomiota SM-liigan finaalissa – ”Olipas karsea”

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Vääksyn vastaanottokeskuksen pihalla lukuisia poliisipartioita

    5. 5

      Merenrantahuvila Strömsössä 6,3 miljoonaa – tältä näyttävät Suomen kalleimmat myynnissä olevat ”mökit”

    6. 6

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    7. 7

      Jere Karalahti vihjaa muutosta Thaimaahan: ”Kohta sitä jo eletään tuolla”

    8. 8

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Toni Nieminen kertoo nyt, miksi hän panttasi olympiamitalinsa – ”Tuntui pahalta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    3. 3

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    4. 4

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    5. 5

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    6. 6

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    7. 7

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    8. 8

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    9. 9

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    10. 10

      Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    7. 7

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa 4.finaalia: Tappara tulitti Kilpeläisen vaihtoon – KalPa aloitti kirin, katso maalit

    2. 2

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    3. 3

      Metalliartistin Maamme-laulu herätti huomiota SM-liigan finaalissa – ”Olipas karsea”

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Vääksyn vastaanottokeskuksen pihalla lukuisia poliisipartioita

    5. 5

      Merenrantahuvila Strömsössä 6,3 miljoonaa – tältä näyttävät Suomen kalleimmat myynnissä olevat ”mökit”

    6. Näytä lisää