Ilpo, Tuure

Kotimaa

Valikko

Yrittäjä vei 210 000 euroa firmastaan - viiden vuoden liiketoimintakielto

Lahden seudulla vaikuttava 55-vuotias rakennusalan yrittäjä joutuu keksimään itselleen viideksi vuodeksi jotain muuta tekemistä kuin yrittäjänä toimimista.
Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi miehen viideksi vuodeksi liiketoimintakieltoon.

Hän tuhosi yrityksensä bisnekset ja aiheutti konkurssipesälle 210000 euron vahingot, kun hän vei rakennusalalla toimivasta firmastaan laittomasti varoja.

Mies sai myös vuoden ja neljän kuukauden mittaisen ehdollisen vankeustuomion. Tuomio tuli törkeästä kirjanpitorikoksesta, törkeästä velallisen epärehellisyydestä ja rekisterimerkintärikoksesta.

Käräjäoikeus oli ankarampi kuin syyttäjä, joka vaati neljän vuoden liiketoimintakieltoa.

Yrittäjän tiedot omasta taloudellisesta tilastaan olivat hatarat. Hän uskoi olleensa vanhoista veloista ulosotossa, mutta tosiasiassa ei ollut ja käytti sen vuoksi asioittensa hoidossa bulvaania, joka tuomittiin 950 euron sakkoon.

Yrittäjä ei ole mikään ensikertalainen rötöstelijänä. Hänet tuomittiin 2000-luvulla niin Helsingin kuin Lahden käräjäoikeudessa ehdollisiin vankeustuomioihin vastaavanlaisista talousrikoksista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    2. 2

      Arvokkaalla alueella sijaitsevan unelmatalon rakenteista paljastui hirveä homepommi – myös käräjäoikeus teki virheen

    3. 3

      Yksi kuoli auton törmättyä useita koululaisia kuljettaneeseen linja-autoon Ähtärissä

    4. 4

      Mestaripakki lähtee Tapparasta – haluaa nähdä seksikkäimpien urheilijoiden joukkoon valittua tyttöystäväänsä useammin

    5. 5

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    6. 6

      Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan – tylynä Fuengirola-lehdessä mielensäpahoittajalle: ”Kannattaisi palata Suomeen kylmähoitoon”

    7. 7

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    8. 8

      Säätilaan odotettavissa huomattava muutos – vapunpäiväksi on luvassa upea ilma!

    9. 9

      Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

    10. 10

      Lehdet: Suomi ottaa käyttöön kuorma-autoja koskevat tiemaksut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    3. 3

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    4. 4

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    5. 5

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    6. 6

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    7. 7

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    8. 8

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    9. 9

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    10. 10

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    2. 2

      Arvokkaalla alueella sijaitsevan unelmatalon rakenteista paljastui hirveä homepommi – myös käräjäoikeus teki virheen

    3. 3

      Yksi kuoli auton törmättyä useita koululaisia kuljettaneeseen linja-autoon Ähtärissä

    4. 4

      Mestaripakki lähtee Tapparasta – haluaa nähdä seksikkäimpien urheilijoiden joukkoon valittua tyttöystäväänsä useammin

    5. 5

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    6. Näytä lisää