Uuno

Kotimaa

Valikko

Jutin kasvot ilmestyivät lauantaimakkaraan

Julkaistu:

Helsinkiläisessä Kalleria-galleriassa on torstai-iltana nähtävänä valtava suomalaiskansallinen ilmestys.

Esillä on viisi lauantaimakkaraa, joissa on Leijona-ikoni Timo Jutilan rintakuva.

Kyse ei ole ihan samanlaisesta ihmeestä kuin jos Jeesus olisi ilmestynyt paahtoleipään. Juti-makkara on taiteilija Aapo Mattilan teos. Jutila on kaiverrettu laserilla makkaraan.

- En halua avata teosta liikaa. Jokainen voi tulkita sen haluamallaan tavalla. Siinä yhdistyvät jääkiekko ja makkara, Mattila kertoo.

- Teos valmistui keskiviikkoiltana. Nyt se on jääkaapissa.

Juti-lauantai on nähtävillä Kalleriassa vain neljän tunnin ajan tänään torstaina kello 18-22. Se on osa OD - nopea, vaikea näyttely -näyttelyä. Se on viiden suomalaisen miehen tulkintaa ja pohdintaa kansallisidentiteetistä, helppouden aiheuttamasta vaikeudesta ja vaikeuden aiheuttamasta nopeudesta.

- Olemme kaikki opiskelleet Lahden muotoiluinstituutissa. Kukaan meistä ei ollut pitänyt näyttelyä, joten pistimme pystyyn tämän näyttelyn, Mattila kertoo.

- Lahti on täynnä hankalia ja vaikeita tyyppejä, joihin yhdistyvät tribaalitatuoinnit ja nopeiden autojen estetiikka. Lauantaimakkara on perus retkieväs,  jota kenenkään ei pitäisi syödä.

Kyseessä on myyntinäyttely, eli makkara-Juti on myynnissä. Näyttely kestää vain avajaisten ajan, sillä Mattilan mukaan ketään ei kiinnosta taidenäyttelyissä muu kuin avajaiset.

OD - nopea, vaikea näyttely. Kalleria, Kaarlenkatu 10 Helsinki. Torstai 9.8. klo 18-22.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    2. 2

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    3. 3

      Tässä on loton oikea rivi – ensi viikon pääpotti kasvaa 2,4 miljoonaan euroon

    4. 4

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    5. 5

      Espoon pizzeriapalo: Muutama epäilty otettu kiinni – poliisioperaatio jatkuu

    6. 6

      Maria Nordin muistelee lapsuuttaan varakkaan isänsä luona – vietti uskomatonta luksuselämää: Iltapala viiden tarjoilijan voimin

    7. 7

      Norwegian perui lennot: Suomalaisporukka yhä jumissa Kroatiassa – ”Lensimme hotellista pihalle kuin rukkaset”

    8. 8

      Soini haukkuu arvostelijoitaan tylyin sanoin ”kenokauloiksi” – Halla-aho kuittaa: ”Terapoi itseään”

    9. 9

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    10. 10

      Juhannuksen vietto vaatinut ainakin seitsemän kuolonuhria – veneily humalassa päättyi murheellisesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    2. 2

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    3. 3

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

    4. 4

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    5. 5

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    6. 6

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    7. 7

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    8. 8

      Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

    9. 9

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    10. 10

      Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    4. 4

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    5. 5

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    6. 6

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    2. 2

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    3. 3

      Tässä on loton oikea rivi – ensi viikon pääpotti kasvaa 2,4 miljoonaan euroon

    4. 4

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    5. 5

      Espoon pizzeriapalo: Muutama epäilty otettu kiinni – poliisioperaatio jatkuu

    6. Näytä lisää