Armas

Kotimaa

Valikko

Vastavuoroisuuden puute kismittää venäläisten maakaupoissa

Kiinteistökauppa vapautui ulkomaalaisille noin 20 vuotta sitten.
Sen jälkeenkin lääninhallitukselta piti saada lupa kiinteistökauppaan, jos ei ollut asunut Suomessa viittä vuotta tai ei ollut naimisissa suomalaisen kanssa. Seitsemän vuoden ajan seurattiin, tapahtuuko hintojen nousua.

–Siihen aikaan kuulemma saksalaiset tulivat sankoin joukoin ja ostaisivat koko Suomen, sanoo Maanmittauslaitoksen johtava asiantuntija Juhani Väänänen.

Kun saksalaiset eivät ostaneetkaan Suomea, vuonna 2000 kiinteistökauppa vapautui siten, että kuka tahansa pystyi ostamaan Suomesta kiinteistön, poikkeuksena vain sotilasalueet.

Siihen saakka pidettiin tarkkaa kirjaa kauppojen osapuolista, mutta vuoden 2000 jälkeen kansalaisuuden merkitsemistä ei enää pidetty oleellisena.

Nyt venäläisten tekemät kiinteistökaupat erityisesti Itä-Suomessa aiheuttavat kitkaa, sillä kasvaneen kysynnän uskotaan nostavan hintoja.

Toisaalta vastavuoroista mahdollisuutta hankkia lomapaikka rajan läheisyydestä ei ole, sillä Venäjä rajoittaa siellä ulkomaalaisten maanomistusta.

Venäläisten kiinteistökaupoissa pelätään myös olevan kyse rahanpesusta tai muusta rikollisesta toiminnasta. Paikallisten mukaan venäläisten kaavailemat lomakylähankkeet eivät toteudu tai joutuvat pian konkurssiin. Lisäksi venäläisten epäillään havittelevan lomatonttiostoksillaan strategisesti tärkeitä paikkoja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ferrarin entinen tallipomo vaatii Kimi Räikköstä ulos tallista – ”On aika päättää hänen seikkailunsa”

    2. 2

      Suursijoittaja Rune Andersson myi kaikki osakkeensa: ”Tilanne on sairas”

    3. 3

      Tee se itse -mies myi rakentamansa talon: uusilla omistajilla sokkeli petti ja rakennus kallistui – useita virheitä

    4. 4

      Homepommit ostajan vastuulle? 5 keinoa välttää kalliit riidat

    5. 5

      Siskon kotona odotti hirvittävin mahdollinen – Bulevardin perhesurman uhrin veli kertoo tapahtuneesta uudessa kirjassa

    6. 6

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    7. 7

      Järeät turvatoimet sulkevat koko Helsingin ilmatilan – syynä Kiinan presidentin vierailu

    8. 8

      Ranuan jääkarhunpentu laskee autuaana liukumäkeä – emolla tekemistä pienen seikkailijan kaitsemisessa

    9. 9

      ”Oi _____ Suomi” – testaa, osaatko Maamme-laulun sanat virheettömästi

    10. 10

      Radio Suomipopin Aamulypsy uudistuu: Näyttelijä Antti Luusuaniemi juontajaksi!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    3. 3

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    4. 4

      Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

    5. 5

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    6. 6

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    7. 7

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    8. 8

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    9. 9

      Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

    10. 10

      Turvapaikanhakija livahti naisten puolelle uimahallissa Oulussa – alastomat naiset hämmentyivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    7. 7

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    10. 10

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ferrarin entinen tallipomo vaatii Kimi Räikköstä ulos tallista – ”On aika päättää hänen seikkailunsa”

    2. 2

      Suursijoittaja Rune Andersson myi kaikki osakkeensa: ”Tilanne on sairas”

    3. 3

      Tee se itse -mies myi rakentamansa talon: uusilla omistajilla sokkeli petti ja rakennus kallistui – useita virheitä

    4. 4

      Homepommit ostajan vastuulle? 5 keinoa välttää kalliit riidat

    5. 5

      Siskon kotona odotti hirvittävin mahdollinen – Bulevardin perhesurman uhrin veli kertoo tapahtuneesta uudessa kirjassa

    6. Näytä lisää