Joni, Joonas, Jouni

Kotimaa

Valikko

Taimikauppias syytteessä lähes 30 petoksesta – jätti 280000 euron laskut maksamatta

Nuori taimikauppias aiheutti taimien kasvattajille ja puutarha-alan yrittäjille suuret saatavat, kun hän osti tavaroita velaksi ja salasi maksukyvyttömyytensä.
Syyttäjä vaatii miehelle vankeustuomiota ja liiketoimintakieltoa. Yrittäjä tilasi noin 280000 euron edestä taimia, kasvihuonetarvikkeita, ostosvaunuja ja muuta tavaraa ja jätti kaiken maksamatta.

Vuonna 1990 syntyneen miehen yritys ajautui viime vuonna konkurssiin. Yritys ehti toimia pari vuotta, mutta koko ajan mies sai tavaraa velaksi tavarantoimittajilta.

Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa miehelle luettiin torstaina lähes 30 syytettä petoksista, joista kymmenkunta on törkeitä petoksia. Hän jätti kaiken kirjanpidon hoitamatta ja hävitti sen. Hänelle vaaditaan tuomiota myös törkeästä kirjanpitorikoksesta.

Esitutkinnassa mies on myöntänyt kaikki syytteet oikeiksi yhtä lukuun ottamatta.

Näppejään nuolemaan jääneet yrittäjät vaativat syytettyä korvaamaan taloudelliset menetykset. Mies oli kolttosten vuoksi alkuvuonna kolme viikko vangittuna.

Käräjäoikeus antaa tuomion parin viikon kuluttua.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    2. 2

      25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

    3. 3

      Umpihumalassa suoraan lähetykseen saapunut Matti Nykänen katuu sekoiluaan – palasi selittämään: ”Itse sitä kaljaa kurkusta alas kaadoin”

    4. 4

      Ostitko Estrellan voinmakuista mikropopcornia? Palauta heti

    5. 5

      Tarkistatko veroilmoituksen pikaisesti? Tästä syystä aikaa kannattaa käyttää tunti tai kaksi

    6. 6

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Ruotuväki: Puolustusvoimat puntaroi nais- ja miesvarusmiesten majoittamista sekatupiin

    9. 9

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    10. 10

      Mistä tunnistan, onko käytetyn auton kilometrimäärää peukaloitu? Tässä Autoliiton käytännön vinkit – ”Usein mittarin alta löytyy..”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    2. 2

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    3. 3

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    4. 4

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    5. 5

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    6. 6

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    7. 7

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    8. 8

      Pyssy vaihtui biksuihin – Playboy-kuviin kosiskeltu ampumahiihtokaunotar poseeraa kauden päätteeksi pikkuisissa bikineissä

    9. 9

      Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

    10. 10

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    2. 2

      25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

    3. 3

      Umpihumalassa suoraan lähetykseen saapunut Matti Nykänen katuu sekoiluaan – palasi selittämään: ”Itse sitä kaljaa kurkusta alas kaadoin”

    4. 4

      Ostitko Estrellan voinmakuista mikropopcornia? Palauta heti

    5. 5

      Tarkistatko veroilmoituksen pikaisesti? Tästä syystä aikaa kannattaa käyttää tunti tai kaksi

    6. Näytä lisää