Paula, Pauliina

Kotimaa

Valikko

TS: Perheenisä yllätti Turun yöhiipparin - löi loisteputkella päähän

Julkaistu:

Kun perheenisä yllätti Turkua piinaavan hiipparin perheen eteisestä, alkoi hurja takaa-ajo.
Turun Sanomat on saanut haastattelun perheenisältä, joka oli yllättänyt Turkua piinaavan yöhiipparin perheen eteisestä yöllä.

Turussa tuntematon hiippari on kesän mittaan tunkeutunut ihmisten makuuhuoneisiin.

Perheen isä katseli heinäkuussa olohuoneessa televisiota, kun hän puoli yhden aikaan kuuli, että joku alkoi avata asunnon ovea.

TS:n mukaan perheen isä lähti eteiseen tarkistamaan, kuka tulija oli. Hiippari oli tällä välin ehtinyt jo eteisen puoliväliin, mutta havaittuaan tulleensa huomatuksi hän kääntyi ja yritti päästä nopeasti pois asunnosta.

– Olimme juuri vaihtaneet lampun, joten sain käsiini vanhan loisteputken ja löin sillä hiipparia päähän. Sitten otin häntä olkapäästä kiinni, mutta mies pääsi irti ja lähti karkuun, perheen isä kertoo lehdelle.

Perheen isä lähti jouksemaan hiipparin perään, mutta tuntemattoman onnistui hypätä aidan yli naapurin puolelle ja päästä pakoon.

– Mies oli isokokoinen, noin 185 senttiä pitkä, alle 40-vuotias ja atleetin näköinen, perheen isä kuvailee hiipparia.

Onko sinulla kokemuksia Turun hiipparista? Ota yhteyttä Ilta-Sanomien toimitukseen. Voit lähettää sähköpostia osoitteeseen uutiset@iltasanomat.fi

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    2. 2

      Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

    3. 3

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    4. 4

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    5. 5

      Video: Yksi Suomen järvistä on yhä jäässä – avantouinti juhannuksena mahdollista: ”Ilmasto elää omaa elämäänsä”

    6. 6

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    7. 7

      Onko tässä kaikkien aikojen kiusallisin kosinta? Morsiamen reaktio sai sivustakatsojat kiemurtelemaan penkeissään

    8. 8

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    9. 9

      Hittivideo hyvyydestä: Tavalliset kadunmiehet ja nainen saattoivat sorsaperheen suojatien yli – ”Oh-hoh, kuinka tässä käy”

    10. 10

      Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lotta Näkyvä selittää rohkeita somekuviaan – kiusallisia kömmähdyksiä julkisilla paikoilla: ”Välillä unohdan laittaa pikkuhousut”

    2. 2

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    3. 3

      13-vuotiaat Kalle ja Konsta perustivat puusepänliikkeen – trendisängystä tuli hitti ympäri Suomen

    4. 4

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    5. 5

      Näin puhelu +44-alkuisesta mysteerinumerosta eteni – soittaja halusi tietää omaisuuksista

    6. 6

      Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

    7. 7

      Kike Elomaa palaa perussuomalaisiin – ”olen pahoillani tästä episodista”

    8. 8

      Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

    9. 9

      Patrik Laine peitottiin NHL:n palkintotilaisuudessa hurjalla äänivyöryllä – tässä NHL-kauden palkitut

    10. 10

      Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Hurjasti laihtunut Aku Hirviniemi asteli median eteen ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen – puhui voinnistaan

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    9. 9

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    10. 10

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    2. 2

      Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

    3. 3

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    4. 4

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    5. 5

      Video: Yksi Suomen järvistä on yhä jäässä – avantouinti juhannuksena mahdollista: ”Ilmasto elää omaa elämäänsä”

    6. Näytä lisää