Kullervo

Kotimaa

Soininvaara: Saksalaisten palkat ylös

Julkaistu: , Päivitetty:

Kansanedustaja Osmo Soininvaara (vihr.) vaatii saksalaisille tuntuvia palkankorotuksia euroalueen pelastamiseksi.

Soininvaaran mukaan euromaiden väliset kilpailukykyerot ovat yhteisvaluutta-alueen ongelmien ytimessä, ja erojen lieventämiseksi palkkatasojen pitäisi joustaa.

–Kun valuuttakurssit eivät jousta, niin palkkatasojen pitäisi sopeutua. Ei ainoastaan laskea, vaan esimerkiksi Saksassa pitäisi aivan ehdottomasti nostaa palkkoja, Soininvaara sanoi STT:lle perjantaina.

Soininvaara muistuttaa, että Saksassa reaalipalkat ovat laskeneet vuosituhannen vaihteen jälkeen.

Soininvaaran mukaan euroalueesta eroaminen olisi todennäköisesti Kreikan itsensä kannalta hyvä ratkaisu, mutta Suomelle elintärkeässä vientiteollisuudessa se saattaisi tehdä rumaa jälkeä.

–Euron kurssi nousisi aivan olennaisesti. Eikä tuo meidän vientimme nytkään niin hirveän hyvin vedä.

Kilpailukykyerojen lieventämisen ohella myös pankkisektori pitäisi laittaa tiukkaan kontrolliin.

–Oikeastaan kaikki 2000-luvun talouskatastrofit ovat olleet pankkimaailman aikaansaamia. Rahoitusmaailmasta on syntynyt sellainen monsteri, mitä ei hallitse oikein kukaan. Sen takia pankkitoiminnasta pitäisi tehdä huomattavasti konservatiivisempaa.

Soininvaaran mukaan euroalueella pitää saada aikaan rakenteellisia uudistuksia pelkän kriisipaketista toiseen syöksymisen sijaan. Häntä huolestuttaa tällä hetkellä Euroopassa etenkin Italian tilanne, mutta hyvältä ei näytä Ranskankaan tulevaisuus.

–Toivottavasti ensi kesänä ei vitsailla siitä, että kelpaako Eiffel-torni lainojen vakuudeksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    2. 2

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    3. 3

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

    5. 5

      Yhdysvaltain uuden maahantulokiellon piirissä jo kahdeksan maata – Pohjois-Korea ja Venezuela listalla

    6. 6

      Jari Sillanpään kohtalotoverit kertovat kivuliaasta sairaudesta – ”Olen pelännyt, että kuolen tähän”

    7. 7

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    8. 8

      Moottoriurheilu kiellettiin Sveitsissä 60 vuodeksi hirvittävän onnettomuuden takia – ensi vuonna maassa ajetaan formulakisa

    9. 9

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    10. 10

      Sini Ariell julkaisi pysäyttävän kuvan – äärimmäisen vaikea raskaus riudutti pin up -kaunottaren: paino nousi vain alle 5 kiloa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    2. 2

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    3. 3

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    4. 4

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    5. 5

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    6. 6

      Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

    7. 7

      Kulkukoiralauma yllätti turistin Kreikassa: Soitti hädissään perheelleen – löytyi seuraavana aamuna raadeltuna

    8. 8

      15-vuotiaana yksin laivalla New Yorkiin lähtenyt Irja, 83, ei aio palata enää koskaan Suomeen: ”Siitä on tullut liian moderni”

    9. 9

      Trump suuttui NBA:n tähtipelaajalle, epäsi Valkoisen talon kutsun koko joukkueelta – seuralta viileä kuitti presidentille

    10. 10

      Vegaaniruokavalio aiheutti Lotta Näkyvälle erittäin kiusallisen vaivan – kärsi 9 kuukautta ja luovutti: ”En ole enää vegaani”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    5. 5

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    6. 6

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    9. 9

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    10. 10

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    2. 2

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    3. 3

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

    5. 5

      Yhdysvaltain uuden maahantulokiellon piirissä jo kahdeksan maata – Pohjois-Korea ja Venezuela listalla

    6. Näytä lisää