Sauli, Saul

Kotimaa

Valikko

IL: Rippileirin isosia uhkailtiin aseella

Siuntion seurakunnan rippileiri Viron Pilistveressä sai järkyttävän käänteen sunnuntaina, kertoo Iltalehti.
Rippileirin isosina toimivat poika ja kaksi tyttöä olivat käymässä leirintäalueen välittömässä läheisyydessä sijaitsevalla kaupalla, kun
välikohtaus sattui.

Lehden mukaan sekavan oloinen ja uhkaavasti käyttäytyvä mies oli tarttunut toista tyttöä käsivarresta. Kun nuoret eivät tienneet, mitä mies tahtoi, olivat he tarjonneet tälle puhelimiaan ja rahaa englanniksi.

Mies ei kuitenkaan päästänyt irti, jolloin poika yritti puolustaa tyttöä menemällä väliin. Tuolloin mies tarttui poikaan ja pani aseen tämän ohimolle.

Tytöt yrittivät auttaa, jolloin mies ryhtyi potkimaan heitä. Paikalle sattunut toinen virolaismies sai miehen kuitenkin revittyä irti nuorista.

Yhden leiriläisen omainen kertoo miehen ammuskelleen ilmaan nuorten juostessa karkuun.

Tilanteessa mukana olleet isoset eivät ole halunneet kommentoimaan tapahtunutta itse. He ovat lehden mukaan pahoin järkyttyneitä ja ovat keskeyttäneet leirin omalta osaltaan.

- Kaikki leiriläiset ovat saaneet keskusteluapua. Lisäksi olemme olleet yhteydessä leiriläisten vanhempiin, kommentoi Siuntion kirkkoherra
Ismo Turunen tapahtunutta lehdelle.

Kirkkoherran mukaan 130 asukkaan Pilistveren kylää on pidetty rauhallisena ja turvallisena paikkana. Rippileiri jatkuu edelleen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Työntekijä vaati palkkaa sairauslomansa ajalta, esimies varoitti seurauksista – tällaisia syrjintätapauksia työpaikoilta paljastui

    3. 3

      Kova väite: Putouksen kulisseissa kiehui – tuottaja kiristi näyttelijöiden joukkopaolla: ”Hän vei mukanaan Hirviniemen, Niemisen, Kososen...”

    4. 4

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    5. 5

      Asiantuntija ottaa kantaa saunaväittelyyn: onko uimapuku hygieenisempi kuin alapää?

    6. 6

      Tästä on kyse Venäjän mielenosoituksissa – raportti Medvedin luksusjahdeista ja kiinteistöistä sai kansan valumaan kaduille

    7. 7

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    10. 10

      Maastosta löytyi ruumis Vetelissä – Poliisi: Tapahtumien kulku epäselvä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    4. 4

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    5. 5

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    6. 6

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    7. 7

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    8. 8

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    9. 9

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    2. 2

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    3. 3

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    4. 4

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    5. 5

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Työntekijä vaati palkkaa sairauslomansa ajalta, esimies varoitti seurauksista – tällaisia syrjintätapauksia työpaikoilta paljastui

    3. 3

      Kova väite: Putouksen kulisseissa kiehui – tuottaja kiristi näyttelijöiden joukkopaolla: ”Hän vei mukanaan Hirviniemen, Niemisen, Kososen...”

    4. 4

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    5. 5

      Asiantuntija ottaa kantaa saunaväittelyyn: onko uimapuku hygieenisempi kuin alapää?

    6. Näytä lisää