Ritva

Kotimaa

Valikko

Luukkonen pakeni yöllä Sukevan vankilan ikkunasta

Julkaistu:

Sukevan vankilan hälytyslaitteiden kunto menee selvitykseen.
- Aamulla kahdeksan aikaan osastoa avattaessa huomattiin, että vanki on paennut ikkunan kautta, Sukevan vankilan johtaja Maija Roiha kertoi IS:lle.

Tämän jälkeen elinkautisvanki Pekka Luukkonen on ylittänyt vankilan aidan.

Vankilassa selvitetään nyt, miten hälytyslaitteet eivät ole toimineet elinkautisvangin paetessa. Tällaisia ongelmia vankilassa ei ole aiemmin ollut.

Sinä aikana, kun Luukkonen on ollut Sukevan vankilassa, hän ei ole osoittanut aiemmin pakoaikeita. Edellisen kerran hän pakeni ollessaan Oulun vankilassa.

Roiha ei osannut sanoa, miten Pekka Luukkonen on liikenteessä tai saiko hän apua ulkopuolelta.

- Valvontakameran kuvat eivät yllä sinne asti, vankilan johtaja sanoi.

Pohjois-Savon poliisilaitokselta kerrottiin IS:lle, että he parhaillaan tarkastavat vankikarkuriin liittyviä vihjeitä.

STT:n mukaan Oulun vankilan apulaisjohtaja kuvaili Luukkosta viime vuonna arvaamattomasti käyttäytyväksi, sillä hänellä on todettu persoonallisuushäiriöstä johtuva heikentynyt käyttäytymisen kontrolli.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

    2. 2

      Kimi Räikkönen sensaatiomaisesti paalupaikalle! Uskomaton aika-ajo Monacossa

    3. 3

      Poliisi: Mies pakeni varastetulla pyöräkuormaajalla Lahdessa – 20 tonnin työkone syöksyi sillalta asfalttiin

    4. 4

      Varikolla riehaannuttiin Räikkösen paalupaikasta – Kimiltä viileä vastaus

    5. 5

      Hurmaava kertomus Roger Mooren vastauksesta pikkupojalle leviää verkossa – jälleennäkeminen nostatti riemun 23 vuoden jälkeen

    6. 6

      Bottas onnitteli Räikköstä – hävisi harmillisen niukasti Vettelille

    7. 7

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    8. 8

      Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

    9. 9

      Sipe Santapukki julkaisi suloisen kuvan esikoisensa kanssa: ”Päällikkö kuskin paikalla”

    10. 10

      Maria päätyi asumaan Australiaan – talvia ei ole ikävä, mutta koti on kuin suoraan Suomesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

    3. 3

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    4. 4

      Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

    5. 5

      Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

    6. 6

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    7. 7

      Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

    8. 8

      Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    9. 9

      Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

    10. 10

      Eurojackpotissa yksi täysosuma: Tänne meni 50,2 miljoonaa euroa – Suomeen kuusinumeroisia voittoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

    2. 2

      Kimi Räikkönen sensaatiomaisesti paalupaikalle! Uskomaton aika-ajo Monacossa

    3. 3

      Poliisi: Mies pakeni varastetulla pyöräkuormaajalla Lahdessa – 20 tonnin työkone syöksyi sillalta asfalttiin

    4. 4

      Varikolla riehaannuttiin Räikkösen paalupaikasta – Kimiltä viileä vastaus

    5. 5

      Hurmaava kertomus Roger Mooren vastauksesta pikkupojalle leviää verkossa – jälleennäkeminen nostatti riemun 23 vuoden jälkeen

    6. Näytä lisää