Tiina, Kirsi, Krista

Kotimaa

Valikko

Pojat kaatoivat naisen ja kuvasivat videon nettiin

Julkaistu: , Päivitetty:

Internetissä leviävä video iäkkään naisen kiusaamisesta järkyttää.
Videon alussa näkyy iäkäs nainen kävelemässä kevyenliikenteenväylällä. Taustalla kuuluu nuorten poikien ääniä, joihin nainen reagoi kääntymällä.

Hetken kuluttua kuvaan ilmestyy varhaisteini-ikäinen poika, joka on pukeutunut raidalliseen huppariin ja punaiseen lippalakkiin. Hän tarttuu naiseen ja tönäisee tämän pientareelle.

Poika pakenee nauraen kohti kameraa. Videon loppupuolella näkyy myös muita poikia tunnistettavissa kuvissa.

Video on herättänyt suurta närkästystä internetkeskustelijoiden parissa.
Se on ilmeisesti kuvattu Savonlinnassa. Myös poikien oletetut nimet ja jopa kotiosoitteet kiertävät jo verkossa.

IS ei toistaiseksi ole tavoittanut asian tutkinnasta vastaavaa henkilöä Etelä-Savon poliisista.

Asiasta ensimmäisenä kertoneen Iltalehden mukaan rikostutkintaa ei aloiteta, jos videon nainen ei tee rikosilmoitusta.

Sivullisille väkivallan tekeminen ja siitä kuvatun videon levittäminen verkossa on alun perin Britanniasta lähtöisin oleva ilmiö. Ensimmäinen mediassa ollut maininta "Happy Slapping" -nimellä tunnetusta ilmiöstä on vuodelta 2005.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

    2. 2

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    3. 3

      Voiko olla huonompaa tuuria? Uimari hylättiin nolon mokan takia MM-kisoissa: ”Voi ei, miten kamalaa”

    4. 4

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    5. 5

      13-vuotias Dylan katosi jäljettömiin, kallo löytyi metsästä – isä pidätettiin neljä vuotta myöhemmin

    6. 6

      Kommentti: Kongressi on asettamassa Trumpille Venäjä-ansaa – Presidentillä on vain kiusallisia vaihtoehtoja

    7. 7

      Janni Hussi: ”Peniskuvia tulee viikoittain yli kymmenen”

    8. 8

      Kuljettaja kuoli ulosajossa Orimattilassa

    9. 9

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    10. 10

      Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    3. 3

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    6. 6

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    7. 7

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    8. 8

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    9. 9

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    10. 10

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    4. 4

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    7. 7

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    8. 8

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    9. 9

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    10. 10

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

    2. 2

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    3. 3

      Voiko olla huonompaa tuuria? Uimari hylättiin nolon mokan takia MM-kisoissa: ”Voi ei, miten kamalaa”

    4. 4

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    5. 5

      13-vuotias Dylan katosi jäljettömiin, kallo löytyi metsästä – isä pidätettiin neljä vuotta myöhemmin

    6. Näytä lisää