Verneri

Kotimaa

Helsingin liikenteen poikkeusjärjestelyt tympivät: Etupäässä keskaria on tullut

Julkaistu:

Katso ohjeet: Näin ruuhkapaikat kannattaa kiertää.

Heinäkuu on Helsingin keskustassa poikkeuksellisten liikennejärjestelyjen aikaa.

Helsinginkadun ja Runeberginkadun välinen ajoyhteys suljettiin lauantaina 7. heinäkuuta, koska Helsingin kaupungin liikennelaitos uusii kiskoja Mannerheimintien ja Helsinginkadun risteyksessä.

Heinäkuun puolivälissä risteysalueen valmistuttua kiskotyöt jatkuvat keskustaan päin aina Hesperian pysäkille asti. Liikennettä haittaavat työt päättyvät heinäkuun loppuun mennessä.

Metron liikennekatkos Kulosaaren ja Ruoholahden välillä alkaa tämän viikon lauantaina.

Rutiinireitistä poikkeaminen tympii erityisesti kiireisiä autoilijoita.

- Etupäässä siellä on keskaria tullut. Sellaista tavallista suoraa kommunikointia, tuumaa HKL:n rakennusyksikön ratavalvoja Pertti Pihlajaoja.

Virallisemman – ja pidemmän – palautekanavan eli HSL:n kautta Pihlajaojan korviin ei ole tullut kuin muutamia palautteita.

- Palautetta on tullut nyt yllättävän vähän. Netistä olen seurannut keskusteluja jonkin verran. Siellä joku saattaa olla hyvinkin kärjekäs mutta vastapainoksi tulee ymmärtävääkin kommentointia – että aika lailla päikseen menevät nuo palautteet, Pihlajaoja kertoo.

Raitiolinjoille uudet reitit kahdessa osassa

Mannerheimintien raitioliikenne pyörii poikkeusjärjestelyillä lähes koko heinäkuun. Raitiolinjat ajavat poikkeusreiteillä Oopperan ja Hesperian puiston pysäkkien välillä tehtävien ratatöiden vuoksi.

Lauantaista lähtien raitiolinjat 4, 4T, 7A, 7B ja 10 ovat ajaneet Lasipalatsin ja Töölön hallin välisen osuuden Arkadiankadun ja Runeberginkadun kautta. Kansallismuseon, Hesperian puiston ja Oopperan pysäkit ovat pois käytöstä.

Myös bussi 70T ajaa poikkeusreittiä.

Raitiolinja 8 ajaa Nordenskiöldinkadun ja Alppilan kautta, koska Oopperan, Kaupunginpuutarhan, Linnanmäen ja Urheilutalon pysäkit eivät ole käytössä.

Raitiolinjojen poikkeusliikenne muuttuu ensi lauantaina kun Oopperan risteyksen ratatyöt valmistuvat. 14. heinäkuuta lähtien raitiolinjat 4, 4T, 7A, 7B ja 10 ajavat Lasipalatsin ja Oopperan välisen osuuden edelleen Arkadiankadun ja Runeberginkadun kautta.

Oopperan pysäkkipari tulee jälleen käyttöön, mutta Mannerheimintien pysäkit Kansallismuseo ja Hesperian puisto ovat pois käytöstä. Tämä järjestely kestää sunnuntaihin 29. heinäkuuta saakka.


Autoilijoille korvaava reitti

Korvaava reitti Helsinginkadulta Runeberginkadulle kulkee reittiä Mäntymäentie - Toivonkatu - Eino Leinon katu - Töölönkatu - Runeberginkatu. Samaa reittiä voi ajaa myös Runeberginkadulta Helsinginkadulle.

Runeberginkatua Mannerheimintien suuntaan ajettaessa risteyksestä pääsee vain oikealle keskustan suuntaan.

Pohjoisesta päin tultaessa Mannerheimintieltä ei pääse kääntymään oikealle Runeberginkadulle. Korvaava reitti on esimerkiksi Nordenskiöldinkadun tai Topeliuksenkadun kautta Runeberginkadulle.

Mannerheimintieltä voi kääntyä normaalisti Helsinginkadulle Vallilan suuntaan. Samoin risteysalueen voi ylittää Mannerheimintietä pitkin molempiin suuntiin, mutta risteysalueella on kumpaankin suuntaan käytössä vain yksi kaista.

Heinäkuun puolivälissä risteysalueen valmistuttua kiskotyöt jatkuvat keskustaan päin aina Hesperian pysäkille asti. Päivisin katu kapenee yksikaistaiseksi.

Ruuhka-aikoina ovat kaikki kaistat liikenteen käytössä.

Raitiovaunuliikenne kiertää työmaan Ruusulankadun ja Sibeliuksenkadun kautta, minkä vuoksi kyseisten katujen pysäköintiä ja ajoneuvoliikennettä rajoitetaan. Tontti- ja huoltoajo kuitenkin sallitaan.

Mäntymäentien pysäköinti kielletään kokonaan Helsinginkadun ja Mannerheimintien välillä.

Jos haluat kiertää työmaan jo kaukaa...

Mannerheimintietä keskustaan tullessa kannattaa vaihtoehtoisesti ajaa Topeliuksenkadun kautta. Kustaa Vaasan katua keskustan suuntaan tulevien ajoneuvojen kannattaa kulkea Hämeentien tai Sörnäisten rantatien kautta.

Jalankulku

Risteyksen kaikki suojatiet suljetaan lukuun ottamatta Helsinginkadun ylittävää suojatietä. Jalankulkijat pääsevät Mannerheimintien yli raitiovaunupysäkin pohjoisen pään suojatien kautta ja risteyksen eteläpuolelta pääsee Mannerheimintien yli Kivelänkadun kohdalta olevaa suojatietä pitkin.

Metron liikennekatkos alkaa lauantaina

Metro ei liikennöi Kulosaaren ja Ruoholahden välillä 14.-22. heinäkuuta. Metrojunat ajavat liikennekatkoksen ajan vain osuuksilla Mellunmäki - Kulosaari ja Vuosaari - Itäkeskus.

Reilun viikon kestävän katkoksen ajan Itä-Helsingin ja keskustan välisiä yhteyksiä varten liikenteeseen tulee korvaavia busseja. Korvaavat bussilinjat, 99 Itäkeskuksesta ja 99B Herttoniemestä, kulkevat keskustaan kahdeksan minuutin vuorovälein.

Lisäksi Herttoniemen suunnan liityntälinjat ajavat Hakaniemeen asti tunnuksilla 80X, 81X, 82X, 85X, 86X ja 88X.

Kantakaupungissa on tarjolla metroa korvaavia ratikka- ja bussiyhteyksiä.

Metron poikkeusjärjestely johtuu Kalasataman keskuksen rakennustöistä. Keskus valmistuu metroaseman ympärille vuoteen 2021 mennessä.

Poikkeusjärjestelyjen tarkat reittikartat ovat HSL:n verkkosivuilla www.hsl.fi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    2. 2

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    3. 3

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    4. 4

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    5. 5

      Poliisilla takaa-ajo Helsingin Kalliossa torstaiaamuna – vauhtia pahimmillaan 100 km/h

    6. 6

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    7. 7

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    8. 8

      IS vertaili sääennusteet – Kumpi tietää tarkemmin, Foreca vai Ilmatieteen laitos?

    9. 9

      Venezuelassa on täysi helvetti irti: 37 kuollut vankilamellakassa, eläintarhan eläimiä varastettu syötäväksi...

    10. 10

      Kalle Rovanperä siirtyy Fordin rattiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    2. 2

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    3. 3

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    4. 4

      Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

    5. 5

      Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

    6. 6

      Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

    7. 7

      Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

    8. 8

      Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

    9. 9

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    10. 10

      Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    2. 2

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    3. 3

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    4. 4

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    5. 5

      Poliisilla takaa-ajo Helsingin Kalliossa torstaiaamuna – vauhtia pahimmillaan 100 km/h

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    2. 2

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    3. 3

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    4. 4

      Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

    5. 5

      Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. Näytä lisää