Akseli

Kotimaa

Valikko

HS: Jo joka viides keskeyttää armeijan

Asepalveluksensa keskeyttäneiden määrä nousee edelleen, kertoo Helsingin Sanomat.

Peräti 14 prosenttia tammikuussa armeijaan menneistä lähti kotiin kahdeksan viikon kuluessa. Osuus on suurempi kuin edellisellä vuosikymmenellä.

Kaikkiaan palveluksensa keskeytti viime vuonna 19 prosenttia. Luku on Puolustusvoimien uusi ennätys.

Armeijan keskeyttäneiden määrä alkoi kasvaa 2000-luvun puolivälissä. Trendi ei ole muuttunut, vaikka Puolustusvoimat päätti pureutua asiaan ja palveluksen sujumista on seurattu kaksi vuotta erityisellä toimenpideohjelmalla.

Myös kahden viikon jälkeen palveluksensa keskeyttäneiden määrä on kasvanut.

- Ensimmäisten viikkojen aikana kaikki käyvät lääkärintarkastuksissa. Niissä voi nousta esiin sellaisia terveydellisiä syitä, joita ei ole huomattu aiemmin. Se on kaikkien etu, kertoo Helsingin Sanomien haastattelema kapteeni Jarmo Rytinki Pääesikunnan henkilöstöosastolla.

Keskeyttämisen takana voi olla myös alkusokki. Valtaosa asevelvollisista tulee armeijaan lukion jälkeen, eikä ole juuri saanut kokemuksia työstä tai elämästä yleensä.

Vuodenaikakin vaikuttaa keskeyttämishalukkuuteen. Tämän ja viime vuoden tammikuussa intin aloittaneista lähti kotiin useampi kuin viime heinäkuussa aloittaneista. Heinäkuuhun myös hakeudutaan hanakammin kuin tammikuun saapumiserään.

Keskeyttämisen syyt ovat useimmiten sosiaalisia tai terveydellisiä.

Yleisimpiä kotiin lähdön syitä ovat mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt, joita viime vuonna oli 38 prosentilla lähtijöistä. 19 prosentilla on tuki- ja liikuntaelinten sairaus tai oireita. Erilaisten vammojen vuoksi lähti 12 prosenttia asepalveluksen aloittaneista.

Osa palaa suorittamaan palveluksensa loppuun myöhemmin, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    2. 2

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    3. 3

      Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

    4. 4

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    5. 5

      Saako Raimo Summanen potkut pedofiili-huutojen vuoksi? Seuran omistaja Jussi Salonoja: ”Kaikki ratkeaa tänään”

    6. 6

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    7. 7

      Suomalaismiljardööri ei pysähtynyt suojatien eteen – tuomittiin vajaan 80 000 euron sakkorangaistukseen

    8. 8

      Kuinka tienata kirppiksellä? Katso tonnin tienanneen Ellan, 23, vinkit

    9. 9

      Tavoitteena rautaiset vatsalihakset? Personal trainer paljastaa yleisen virheen, johon moni sortuu

    10. 10

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    2. 2

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    3. 3

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    4. 4

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    5. 5

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    6. 6

      5,7 miljoonan potti aiheutti akaalaismiehelle kolmen viikon ”painajaisen” – Eurojackpot-voittaja avautuu Veikkauksen haastattelussa

    7. 7

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    8. 8

      Äitiä ja kaksosvauvoja oltiin heittämässä pois lennolta – tuntematon auttoi sydäntä lämmittävällä tavalla

    9. 9

      Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

    10. 10

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    9. 9

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    2. 2

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    3. 3

      Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

    4. 4

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    5. 5

      Saako Raimo Summanen potkut pedofiili-huutojen vuoksi? Seuran omistaja Jussi Salonoja: ”Kaikki ratkeaa tänään”

    6. Näytä lisää