Aatu, Aatto

Kotimaa

Valikko

Tänä vuonna jo 46 hukkunut - valtaosa olisi voitu estää

Julkaistu:

Kesähuuman keskellä monilta unohtuu valitettavasti turvallisuus veden äärellä.
Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton alustavien tietojen mukaan kesäkuussa hukkui 22 ihmistä, pelkästään juhannuksena näistä sattui kymmenen.

- Juhannuksena hukkuneiden keskiarvo on ollut yhdeksän ihmistä viimeisen 15 vuoden aikana. Luvut siis näyttävät valitettavasti aika tavallisilta, valtaosa näistä olisi voitu estää, sanoo liiton toiminnanjohtaja Pärla Salomaa.

Yhteensä tänä vuonna on kesäkuun loppuun mennessä hukkunut 46 ihmistä. Heistä enemmistö, eli 41 ihmistä, oli miehiä.

- Tämä suhde on oikeastaan aina ollut melko sama. Varmaan syinä on se, että miehet ovat enemmän vesillä, pilkkivät ja veneilevät. Miehillä se voi olla myös vähän riskihakuisempaa, tai ollaan humalassa.

Kaikista hukkuneista yhdeksän hukkui vesiliikenteessä, yhdeksän uidessa, yhdeksän jäissä, seitsemän pudotessaan ja kymmenessä tapauksessa hukkumistapaa ei tiedetä.

Kaunis sää vaatii henkiä

Mitä paremmat säät, sitä enemmän ihmisiä on veden äärellä ja siten myös vahinkojakin sattuu enemmän.

Useat eri tekijät saavat aikaan rumaa jälkeä. Jos heinäkuussa on upeat kesäsäät, moni voi vielä valitettavasti menettää henkensä.

- Vedet lämpenevät, ihmiset ovat lomalla ja on enemmän aikaa olla veden äärellä. Suomalaiseen tyyliin kuuluu valitettavasti myös se alkoholin käyttö. Alkoholi ei vesille kuulu ja sitten vielä pelastusliivien käyttöasteessakin olisi paljon parantamisen varaa. Tämä pelastaisi monta henkeä.

Onnettomuustutkintakeskus keräsi viime vuonna tietoja veteen liittyneistä kuolemista, ja heidän tietojen mukaan 60% hukkuneista oli alkoholin vaikutuksen alaisena.

Näiden seikkojen lisäksi Salomaa tahtoo nostaa esiin lapset. Silmänräpäyksessä voi käydä huonosti.

- Toivoisin, että vanhemmat vahtisivat lapsia. Lapsia pitää vahtia ihan aktiivisesti, eli samaan aikaan ei voi esimerkiksi lukea kirjaa. Täytyy muistaa, että pienet lapset ovat todella nopeita.

- Parasta olisi, että lapsi uisi aina aikuisen ja rannan välissä. Jos tulee äkkisyvää, aikuinen huomaa sen ensin. Paras olisi olla kädenmitan päässä.

Tässä Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton ohjeet, miten olla turvallisesti vesillä koko kesän:

- Lapsia tulee vahtia erityisen tarkkaan veden äärellä.
- Älä ui yksin.
- Ui aina rannan suuntaisesti ja niin, että jalat ylettyvät pohjaan.
- Varmista ennen hyppäämistä, että pinnan alla ei piile vaara.
- Arvioi oma uimataitosi realistisesti ja ui sen mukaisesti.
- Veneellä liikuttaessa pelastusliivien tulee aina olla päällä ja kiinnitettyinä.
- Veneen tulee olla oikein varustettu.
- Alkoholi ei kuulu vesille.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Aku Hirviniemieltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    4. 4

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    5. 5

      Sergio Perez romutti autonsa pahoin – Bakun F1-harjoitukset keskeytettiin

    6. 6

      Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

    7. 7

      Venäjä julkaisi videon: Sotalaivat ja sukellusvene ampuivat Kalibr-risteilyohjuksia Isis-kohteisiin Syyriassa

    8. 8

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    9. 9

      Puna-armeijan vyöry pysähtyi Ihantalaan – venäläissotilas kertoi hirvittävästä näystä Stuka-pommituksen jälkeen

    10. 10

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    4. 4

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    5. 5

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    6. 6

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    7. 7

      Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

    8. 8

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    9. 9

      Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

    10. 10

      Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Aku Hirviniemieltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    4. 4

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    5. 5

      Sergio Perez romutti autonsa pahoin – Bakun F1-harjoitukset keskeytettiin

    6. Näytä lisää