Juha, Janne, Jani

Kotimaa

Valikko

Naapuri raahasi miehen turvaan palavasta talosta

Julkaistu:

Talon takaterassille oli tarrautunut toinenkin mies, jonka naapurukset joutuivat kiskomaan turvaan.
Tapaus sattui Limingassa Pohjois-Pohjanmaalla tiistaina.

Ville Peltola oli leikkaamassa nurmikkoaan tiistai-iltana. Hän käväisi varastossaan, kun näki ikkunasta suuren savupatsaan nousevan naapuritalosta.

Peltola säntäsi ulos ja näki, että viereisen omakotitalon takaterassi on ilmiliekeissä. Hän soitti hätänumeroon. Päivystäjä kysyi, onko talossa ketään sisällä.

- Sanoin etten tiedä, pitää käydä katsomassa. Menin pääovesta sisälle ja näin, kun savun keskellä kaveri ihmettelee ja katselee liekkejä, jotka levisivät nopeasti, Peltola kertaa tapahtumia.

- Karjaisin hänelle, että tule ulos sieltä, muttei hän liikahtanutkaan. Menin pää matalana hänen luokseen ja tarrasin ranteesta kiinni ja vein pihalle.

Toinenkin pelastettava

Pihalla Peltola kyseli mieheltä, oliko talossa enemmänkin ihmisiä. Mies vastasi ensin, ettei ole, mutta muutaman samanlaisen kysymyksen jälkeen sanoi, ettei tiedä.

- Ajattelin, että no voi hyvänen aika, pitää käydä uudestaan siellä sisällä.

Peltola meni sisälle pää matalana ja huomasi, että vasta ulos tuotu mies oli seurannut häntä sisälle. Hän joutui jälleen taluttamaan miehen ulos.

Paikalle oli tullut toinenkin naapuri, joka kertoi, että ulkoterassilla on mies. Naapurukset menivät terassille, jonka ovessa mies roikkui.

Hän ei suostunut lähtemään terassilta, ja naapurit joutuivat kiskomaan hänet pois.

Poliisi ja pelastuslaitos saapuivat paikalle noin 20 minuutin kuluttua hälytyksestä. Palon keskeltä pelastettu mies sai pieniä palovammoja. Myös hänen hiuksensa olivat kärventyneet otsalta. Terassilla ollut mies selvisi vammoitta.

Peltola arvelee, että talossa ollut mies oli shokissa, koska ei ymmärtänyt lähteä pakoon liekkien keskeltä.

Hän ei osaa tarkemmin eritellä tuntemuksiaan uroteon jälkeen.

- Ei siinä sellaisia ajatellut, tulipahan vain tehtyä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    5. 5

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    6. 6

      Lewis Hamilton täräytti ylivoimaisesti paalupaikalle – Räikkönen löi Vettelin

    7. 7

      Yhdysvaltain julkaisemat kuvat kertovat, kuinka lähelle venäläishävittäjä tuli Itämerellä: ”Noin 1,5 metriä”

    8. 8

      NHL:n varaustilaisuus vauhdissa – huima suomalaistahti jatkuu

    9. 9

      F1-legenda täysin haltioissaan aika-ajojen jälkeen – ”En ole ikinä nähnyt mitään vastaavaa”

    10. 10

      Mies hukkui Iijokeen – ohikulkija huomasi vedessä olleen ihmisen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    2. 2

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    3. 3

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    4. 4

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    5. 5

      Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

    6. 6

      Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

    7. 7

      Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

    8. 8

      Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

    9. 9

      Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

    10. 10

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    5. 5

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    6. Näytä lisää