Perttu

Kotimaa

Karu ilmiö näkyy jo: Isit ja äidit varkaissa

Julkaistu:

Jo kymmeniä leluvarkaita on kärähtänyt.
Joulu on - ikävä kyllä - myös lahjavarkaiden kulta-aikaa.

Eivätkä varkauksiin syyllisty vain ammattilaiset, vaan usein myös lasten vanhemmat, etenkin lelukaupassa.

- Isejä ja äitejä tavataan leluvarkaista aina silloin tällöin, myyntipäällikkö Anders Gylling leluketju BR-leluista ja Toys"r"usista kertoo.

- Eivät he sitä sen enempää selittele, pahoittelevat lähinnä.

Gyllingin mukaan lelukauppa kärsii varkaista ihan samalla tavalla kuin muukin kauppa, ja ehkäisykeinotkin ovat samat: vartijoita liikkuu myymälöissä.

- Myös joulutuotteita yritetään näpistää, ja se kiihtyy. Varkaudet ovat kovimmillaan kaksi viikkoa ennen joulua, Gylling sanoo.

Siis juurikin nyt.

- Onhan se näkynyt. Kymmeniä varkaita on jäänyt kiinni.

Gyllingin mukaan leluja varastetaan joulun alla, koska niitä on silloin helppo myydä eteenpäin.

- Tähän aikaan vuodestahan leluja halutaan. Halutuimpia ovat legot, lautapelit ja nuket.

Hän arvelee, että eri liigat varastavat leluja myyntiin, vanhemmat lähinnä "omiin tarkoituksiinsa". Sen tarkemmin hän ei osaa sitä selittää.
Tyypillistä leluvarasta ei ole.

- Miehiä, naisia, nuoria, vanhoja, suomalaisia, ulkomaalaisia. Lapsiakin, Gylling kertoo.

Gyllingin mukaan varkaat toimivat usein liigoissa. Ne eivät ole kuitenkaan erikoistuneet leluihin, vaan varastavat tilaisuuden tullen kaikkea muutakin.

Ilmiöstä kertoi ensimmäisenä Helsingin Uutiset.

Ota kantaa

Oletko koskaan näpistänyt mitään?

Kyllä 56% En 44%
Ääniä yhteensä 18661

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

    2. 2

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    3. 3

      Saksalaislehti julkaisi hätkähdyttävän Trump-kannen – ele ankarasti kielletty kotimaassa

    4. 4

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    5. 5

      Kaikkien aikojen ökypidot? Venäläinen oligarkki nai mallin – tältä näyttivät hääkuvat

    6. 6

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    7. 7

      Karmea yllätys odotti vuorikiipeilijää Mont Blancilla: löysi yli 20 vuotta vanhat ruumiit

    8. 8

      Konsertti keskeytettiin terroriuhan vuoksi Hollannissa: poliisi löysi kaasupulloja linja-autosta

    9. 9

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    10. 10

      Lentofarssi Samokseen jatkuu: kaksi päivää hukattu, lomailijoita hotelleissa Lahdessa ja Salossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    3. 3

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    4. 4

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    5. 5

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    6. 6

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    7. 7

      190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

    8. 8

      Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

    9. 9

      Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

    10. 10

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

    2. 2

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    3. 3

      Saksalaislehti julkaisi hätkähdyttävän Trump-kannen – ele ankarasti kielletty kotimaassa

    4. 4

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    5. 5

      Kaikkien aikojen ökypidot? Venäläinen oligarkki nai mallin – tältä näyttivät hääkuvat

    6. Näytä lisää