Atso

Kotimaa

Miesystäviensä surmaamisesta epäillylle kovat syytteet

Julkaistu:

Miesystäviensä surmaamisesta epäilty 29-vuotias mies saa syytteen murhasta, taposta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Asiasta päätti tänään Lahden kihlakunnansyyttäjä Pasi Pälsi.

Miehen epäillään ujuttaneen voimakasta kipulääkettä uhriensa juomiin. Kaksi kuolemantapauksista sattui Tampereella vuosina 1996 ja 1997. Syyttäjä pitää vuoden 1996 tapausta törkeänä kuolemantuottamuksena ja seuraavan vuoden kuolemaa tappona.

Kolmas kuolema tapahtui viime marraskuussa Heinolassa, jossa kuoli varakas entinen yritysjohtaja Abalgin-kipulääkkeen yliannostukseen. Epäillyllä oli rekisteröity parisuhde entisen johtajan kanssa.

Pälsi sanoo, että Heinolan jutussa on tarkkaa suunnitelmallisuutta. Sen vuoksi syyttäjä katsoo, että kyseessä on murha.

Syytetty helsinkiläismies kiistää aiheuttaneensa kuolemat. Häntä epäiltiin aiemmin kolmesta murhasta, mutta syyte nousi vain yhdestä tapauksesta.

Suunnitelmallisuus
lisääntynyt koko ajan

Poliisilla ja syyttäjällä on ollut ajatuksena se, että teon suunnitelmallisuus on kasvanut koko ajan. Ensimmäistä tapausta voidaan vielä pitää huolimattomuutena tai piittaamattomuutena, mutta toinen ja etenkin kolmas tapaus on poliisin mielestä jo erittäin tarkasti harkittu.

Syytetty mies oli aina läsnä, kun kuolemantapauksia sattui. Hän soitti paikalle ambulanssin. Miesystävät olivat kuitenkin syöneet niin paljon lääkkeitä, ettei heidän pelastamisekseen ollut juuri mitään tehtävissä.

Tampereen kuolemat tapahtuivat samassa kerrostaloasunnossa Rantaperkiön kaupunginosassa. Syytetyllä oli toisen miehen kanssa seurustelusuhde ja toisen kanssa ainakin kaveruussuhde.

Yritysjohtajan kanssa syytetty oli puolestaan avioitunut. Pariskunta rekisteröi suhteensa mutta lähti purkamaan sitä jo muutaman päivän kuluttua. Lopulta purkaminen peruttiin ja pari pysyi yhdessä.

KRP tutki tuhansia
lääkekuolemia

Keskusrikospoliisi tutki yli 6 500 lääkekuolemaa selvittääkseen, löytyisikö niistä yhteyksiä epäiltyyn mieheen. Kuolemien joukosta ei kuitenkaan löytynyt mitään mieheen viittaavaa.

Tampereen ja Heinolan tapaukset on nyt niputettu samalle syyttäjälle, ja ne käsitellään yhdessä Heinolan käräjäoikeudessa.

Tapauksen puintiin on varattu kaksi päivää, mutta juttu saattaa venyä myös kolmannelle päivälle. Syytteiden käsittely alkaa tämän kuun 23. päivänä. (STT)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

  2. 2

    93-vuotias sotaveteraani pyysi ja sai apua koskettavalla lehti-ilmoituksella – ”Juoksuhauta on juostu loppuun”

  3. 3

    Venäjän presidentti jätti onnittelut Suomelle lausumatta – Moskovan ex-suurlähettiläs: Putin on puhunut Suomesta ”hieman erikoisella tavalla”

  4. 4

    Savossa vieraileva supertähti ihmettelee suomalaista menoa somessa – julkaisi kuvia Kuopion torilta ja punkkikarkotteesta!

  5. 5

    Venäjä vastaa pakotteisiin: Yhdysvaltojen karsittava diplomaattikuntaansa Venäjällä

  6. 6

    Murha jättiristeilijällä: Mies tappoi vaimonsa, koska tämä nauroi hänelle

  7. 7

    Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

  8. 8

    Veikkaus: Espoolainen ravimies voitti peliautomaatista liki 145 000 euroa – oli niin kiireinen, ettei ehtinyt heti lunastaa voittoaan

  9. 9

    Tällainen on Putinin Suomessa käynyt virkalimusiini – huimat varusteet, samaa mallia kuin Niinistöllä!

  10. 10

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  2. 2

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  3. 3

    Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

  4. 4

    Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

  5. 5

    IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

  6. 6

    Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

  7. 7

    Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

  8. 8

    Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

  9. 9

    Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

  10. 10

    Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  6. 6

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  7. 7

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  8. 8

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  9. 9

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  10. 10

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

  2. 2

    93-vuotias sotaveteraani pyysi ja sai apua koskettavalla lehti-ilmoituksella – ”Juoksuhauta on juostu loppuun”

  3. 3

    Venäjän presidentti jätti onnittelut Suomelle lausumatta – Moskovan ex-suurlähettiläs: Putin on puhunut Suomesta ”hieman erikoisella tavalla”

  4. 4

    Savossa vieraileva supertähti ihmettelee suomalaista menoa somessa – julkaisi kuvia Kuopion torilta ja punkkikarkotteesta!

  5. 5

    Venäjä vastaa pakotteisiin: Yhdysvaltojen karsittava diplomaattikuntaansa Venäjällä

  6. Näytä lisää