Hanna, Johanna, Jenni

Kotimaa

Valikko

Tallinnan paloittelumurhaaja tuotiin Suomeen

Julkaistu:

Paloittelumurhasta Virossa tuomittu suomalaismies tuotiin torstaina Suomeen. Perjantaina hänet jo vangittiin Helsingin käräjäoikeudessa epäiltynä laajasta valelaskutusvyyhdestä.

Mies vastusti vangitsemista, mutta oikeus passitti hänet Vantaan vankilaan odottamaan oikeudenkäyntiä.

23-vuotias Markus Pasi Pönkä tuomittiin Tallinnassa 12 vuodeksi vankilaan liikekumppaninsa murhasta. Hän yritti valittaa tuomiostaan korkeinta oikeutta myöten, mutta se ei antanut jutussa valituslupaa.

Uhri oli suomalainen mies, jonka epäiltiin olleen mukana suuressa keräyshuijauksessa. Pönkä on myöntänyt veriteon mutta väittänyt toimineensa itsepuolustukseksi.

Surmateon motiivina oikeus piti halua pitää yksin miesten petoksilla hankkimat varat ja hankkiutua eroon todistajasta, joka olisi voinut yhdistää hänet talousrötöksiin.

Miljoonien voitot
huijauslaskuilla?

Käräjäoikeus vangitsi miehen epäiltynä kahdeksasta törkeästä petoksesta tai sen yrityksestä sekä ampuma-aserikoksesta. Poliisi on epäillyt miehen saaneen hämäräperäisillä huijauslaskuilla jopa kahden miljoonan euron voitot.

Poliisin mukaan Pönkä lähetti laskuilta näyttäviä kirjeitä moniin suomalaisiin yrityksiin. Rikosten uskotaan tapahtuneen vuosina 2003-2005. Poliisitutkimusten mukaan juuri Pönkä olisi ollut päätekijä useissa huijauslaskuryppäissä. Niissä kymmeniätuhansia valelaskuja lähetettiin eri tahojen, kuten Suomen Liikekustannuksen, nimellä.

Monet maksoivat laskun vahingossa, ja vyyhdessä onkin tuhansia asianomistajia. Juttu on niin laaja, että sen käsittely alkaa loka-marraskuussa valmisteluistunnolla Helsingin käräjäoikeudessa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Nelostiellä kilometrien pituiset jonot – ketjukolari tukki kaistat, poliisi ohjaa liikennettä

  2. 2

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  3. 3

    Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

  4. 4

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  5. 5

    Missä on 15-vuotias Joni? Poistui kesämökiltä Suomussalmella ja katosi

  6. 6

    Toni Vilander sai idean suomalaisjuniorien auttamisesta – Räikkönen, Bottas, Salo ja Häkkinen mukana jättilahjoituksessa!

  7. 7

    Anna-Liisa Tilus iloitsee poikansa siirrosta jalkapallon mahtimaahan: ”Niin ylpeä”

  8. 8

    Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

  9. 9

    Älä kokeile kotona: Huippumallin asu on niin kauhea, että se on jo upea

  10. 10

    Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  2. 2

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  3. 3

    Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

  4. 4

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  5. 5

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  6. 6

    Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

  7. 7

    Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

  8. 8

    Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

  9. 9

    Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

  10. 10

    Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

  2. 2

    Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

  5. 5

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  6. 6

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  7. 7

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  8. 8

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  9. 9

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  10. 10

    8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Nelostiellä kilometrien pituiset jonot – ketjukolari tukki kaistat, poliisi ohjaa liikennettä

  2. 2

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  3. 3

    Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

  4. 4

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  5. 5

    Missä on 15-vuotias Joni? Poistui kesämökiltä Suomussalmella ja katosi

  6. Näytä lisää