Mauri

Kotimaa

Vanhanen pääministeriksi äänin 121-70

Julkaistu:

Uuden hallituksen pääministeri Matti Vanhanen sai valinnalleen 121 kansanedustajan tuen, kun asiasta äänestettiin eduskunnassa tiistaina. Vanhasen valintaa vastustivat kaikki oppositioryhmien paikalla olleet 70 kansanedustajaa.

Pääministerin vaali oli lyhyt ja koruton tapahtuma. Eduskunta oli saanut presidentin ilmoituksen pääministeriehdokkaasta ja otti siihen kantaa yhdellä äänestyksellä. Asiasta ei tässä tilanteessa ollut mahdollista keskustella.

Vanhanen seurasi äänestystä paikallaan istuntosalin eturivissä, mutta ei itse osallistunut siihen.

Hallituspuolueiden edustajista pääministerivaalista olivat poissa vain Sirpa Asko-Seljavaara (kok) ja Olli Nepponen (kok). Eduskuntaan vaaleissa valittu Paavo Väyrynen (kesk) ei myöskään ollut äänestyksessä, koska hän on edelleen lykännyt ilmoittautumistaan eduskuntatyöhön.

Opposition edustajista vaalista oli poissa kaksi Sdp:n ja kaksi vasemmistoliiton edustajaa.

Nöyrillä mielin
uuteen kauteen

Kun neljä vuotta sitten vastaavassa tilanteessa Anneli Jäätteenmäki (kesk) äänestettiin pääministeriksi, silloinkin koko oppositiorintama äänesti valintaa vastaan. Jäätteenmäki ei itse voinut äänestää, koska hän johti puhemiehenä istuntoa.

Oppositio pääsee ruotimaan uuden hallituksen ohjelmaa ja halutessaan myös kokoonpanoa ensi viikolla, kun Vanhanen selvittää hallituksensa aikeita eduskunnalle.

Vanhanen sanoi olevansa valintansa jälkeen nöyrällä mielellä. Hän kertoi tämänkertaisen valintansa jäävän paremmin mieleen kuin edellisen, joka tehtiin kesän 2003 hallituskriisin jälkeen.

- Silloin oli hyvin vähän aikaa itsellänikään harkita tähän tehtävään ryhtymistä.

Vanhanen arvioi, ettei hallituksen toimintatapoihin tulee suuriakaan muutoksia edeltäjäänsä nähden. Hallituspuolueiden lisääntyminen yhdellä vaikuttaa luonnollisesti jonkin verran hallituksen sisäiseen dynamiikkaan. Kolmen koplan vaihtuu Vanhasen mukaan kvartettiin.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  2. 2

    Suuri vaarallisen aineen onnettomuus Kouvolassa – vetyperoksidia vuoti maahan

  3. 3

    Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

  4. 4

    Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

  5. 5

    Kruununprinsessa Victoria ihastutti muodikkaassa asussa – henkäyksen ohut unelmamekko paljasti sääret

  6. 6

    Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

  7. 7

    Ahvenanmaan edustaja vastusti suomen kielen aseman vahvistamista Pohjoismaiden neuvostossa – kollegat tyrmistyivät

  8. 8

    Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

  9. 9

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  10. 10

    Suomalaista alkuperää oleva terapiakoira koki karmean kohtalon Kanadassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

  2. 2

    Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

  3. 3

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  4. 4

    Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

  5. 5

    Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

  6. 6

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  7. 7

    Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

  8. 8

    Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

  9. 9

    HS: Vuokralainen kaatoi pastakattilan vedet keittiön lattialle – taloyhtiö vaatii oikeudessa 30 000 euroa

  10. 10

    ”Rakasteluun kelpasi vaikka vaja” – Kalle Päätalon elämään kuuluivat värikäs seksielämä, salasuhteet ja 17-vuotias rakastajatar

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  7. 7

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  8. 8

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  9. 9

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  10. 10

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  2. 2

    Suuri vaarallisen aineen onnettomuus Kouvolassa – vetyperoksidia vuoti maahan

  3. 3

    Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

  4. 4

    Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

  5. 5

    Kruununprinsessa Victoria ihastutti muodikkaassa asussa – henkäyksen ohut unelmamekko paljasti sääret

  6. Näytä lisää