Aatu, Aatto

Kotimaa

Valikko

59 uutta postimerkkiä ensi vuonna

Julkaistu:

Suomessa ilmestyy kaikkiaan 59 erilaista postimerkkiä ensi vuonna.

Yksi kiinnostavimmista merkeistä tulee kaupaksi syyskuussa, kun kirjailija Mika Waltarin syntymästä tulee kuluneeksi 100 vuotta. Merkkiparissa on mukana Komisario Palmu -kirja.

Eräässä merkkiryhmässä on eläimiä, joiden perusteella vanha kansa pystyi ennustamaan tuleeko sade vai pouta.

Alppimaisemaa kuvaavassa postimerkissä on erikoisinta se, että merkit muutuvat "eläviksi kuviksi", kun pintaa taivuttaa. Niinpä laskettelija laskettee "oikeasti".

Toinen tekninen erikoisuus esiintyy puolestaan pakkasyötä kuvaavassa lumikide-merkissä. Sen keskusta värjäytyy sen väriseksi, millainen on kirjekuoren väri.

Eräitä muita postimerkkiaineita: pääsiäiskynttelikkö (suunnittelijana Isä Mitro), Pohjola- ja Eurooppa-merkit, Merenkurkku, yöperhosia, anttikkia-merkit, kirjankustannustoiminta 150 vuotta, kevään kukka (hajuherne), suomalaista maalaustaidetta, yhteisjulkaisu Grönlannin kanssa, joulumerkit, uusi koirasarja ja kaksi eri pieniarvoista käyttömerkkiä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Sipilä Macronin ajamasta hankkeesta: ”Tämmöinen lenkki on kyllä turha” – Pohjoismaat ajautuivat Ranskan kanssa eri leiriin

  2. 2

    Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

  3. 3

    Aamun tuhoisa palo tallentui videolle Espoossa: Autot roihusivat ilmiliekeissä parkkipaikalla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi

  4. 4

    Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

  5. 5

    Tämän vuoksi huijausviestit ovat niin tökeröitä – täysin looginen syy

  6. 6

    Juhannuksen kovin tietovisa

  7. 7

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  8. 8

    Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

  9. 9

    Harjoituksia hallinnut Max Verstappen romutti autonsa – Räikkönen ja Hamilton vaaratilanteessa

  10. 10

    Ohikulkija löysi noin 20-vuotiaan miehen kuolleena ojasta Pirkkalassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

  3. 3

    Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

  4. 4

    Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

  5. 5

    Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

  6. 6

    Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

  7. 7

    Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

  8. 8

    Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

  9. 9

    NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

  10. 10

    Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  2. 2

    8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

  3. 3

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  4. 4

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  5. 5

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  6. 6

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  7. 7

    Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

  8. 8

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  9. 9

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  10. 10

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Sipilä Macronin ajamasta hankkeesta: ”Tämmöinen lenkki on kyllä turha” – Pohjoismaat ajautuivat Ranskan kanssa eri leiriin

  2. 2

    Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

  3. 3

    Aamun tuhoisa palo tallentui videolle Espoossa: Autot roihusivat ilmiliekeissä parkkipaikalla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi

  4. 4

    Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

  5. 5

    Tämän vuoksi huijausviestit ovat niin tökeröitä – täysin looginen syy

  6. Näytä lisää