Pertti, Albert

Kotimaa

Valikko

Kauniainen heitti puoluelehdet kirjastosta

Kokoomuksen ja etenkin Rkp:n vahvana tukialueena tunnettu Kauniaisten kaupunki on karsinut kirjastostaan kaikki puoluelehdet. Lukusalista on enää turha etsiä Uutispäivä Demaria (sd), Kansan Uutisia (vas), Suomenmaata (kesk) tai Tiedonantajaakaan (kom).

Kirjastotoimen johtaja Barbro Nygård perustelee karsintaa säästösyillä.

- Kauniainen on köyhä taas, hän toteaa kaupungista, jonka veroäyri on yksi Suomen matalimpia.

Nygårdin mukaan kaupungin päättäjät asettivat kirjastolle niin tiukat säästötavoitteet, että muiden muassa kaikki poliittiset lehdet päätettiin poistaa lukusalista.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Miley Cyrusin pikkusiskon ulkonäkö muuttui merkittävästi vain parissa viikossa – uudet kuvat hämmentävät: ”Mitä hänelle tapahtui?”

  2. 2

    56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

  3. 3

    Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

  4. 4

    Pornoelokuvafestivaali Helsingissä – ohjelmistossa myös suomalainen kulttiklassikko vuodelta 1971

  5. 5

    Le Peniltä yllättävä ilmoitus: luopuu Kansallisen rintaman puheenjohtajuudesta

  6. 6

    Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

  7. 7

    Trumpin muurihanke uhkaa sulkea Yhdysvallat loppuviikosta

  8. 8

    Leijonat saa NHL-maalivahdin MM-kisoihin

  9. 9

    Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

  10. 10

    Pirulliset valepoliisit kärkkyvät vanhusten rahoja – tätä asiaa oikea poliisi ei tee koskaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  2. 2

    Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

  3. 3

    Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

  4. 4

    Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

  5. 5

    Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

  6. 6

    Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

  7. 7

    Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

  8. 8

    Kuvat vain viikkoja ennen kuolemaa järkyttivät – 38-kiloiseksi kuihtunut snookerlegenda muistetaan myös hurjasta Suomen-vierailustaan

  9. 9

    Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

  10. 10

    Osaatko ratkaista puusepän pulman?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  3. 3

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  4. 4

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

  7. 7

    Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Miley Cyrusin pikkusiskon ulkonäkö muuttui merkittävästi vain parissa viikossa – uudet kuvat hämmentävät: ”Mitä hänelle tapahtui?”

  2. 2

    56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

  3. 3

    Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

  4. 4

    Pornoelokuvafestivaali Helsingissä – ohjelmistossa myös suomalainen kulttiklassikko vuodelta 1971

  5. 5

    Le Peniltä yllättävä ilmoitus: luopuu Kansallisen rintaman puheenjohtajuudesta

  6. Näytä lisää