Kuisma

Kotimaa

Pitsaa, colaa ja pelihimoa

Julkaistu:

Maailman suurin tietokoneharrastajille suunnattu Assembly-tapahtuma on parhaillaan meneillään Helsingin Areenalla. Se kerää Helsinkiin neljän päivän aikana noin 4500 koneintoilijaa aina kaukaista Australiaa myöten.

Areenan kolmannessa kerroksessa ohuen patjan päällä viime yönsä viettänyt Pekka Maskulin on pikkuhiljaa heräilemässä. Hän vetää lenkkareita jalkaan ja hieroo unisia silmiään. Viime yönä meni myöhään.

-Kolmen, puoli neljän aikaan yöllä lopettelin ja tulin tänne ylös. Unta sain kyllä varmaan vasta puoli viideltä, kun telkkari pauhasi jotain esittelydemoja, Pekka kertoo.

Pekka ja hänen kaverinsa Vesa Ruohonen ja Jaakko Louhio vakuuttavat, että neljä päivää putkeen jaksaa mainiosti painaa vähällä unella ja limun ja pitsan voimalla.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tuomaksen, 55, metallinpaljastin piippasi Lopella – maan alta paljastui huima viikinkilöytö

  2. 2

    Savukosken erämaahan kadonneen pariskunnan mysteeri ei ota selvitäkseen – opas ohjasi oikeaan suuntaan, matkailuauto löytyi tyhjänä

  3. 3

    Varo ”Prisman lahjakorttia” – hinnaksi tulee 78 € / kk

  4. 4

    MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

  5. 5

    Janne Katajakin oivalsi ystävänsä Aku Hirviniemen riutuneen ulkonäön: viiltävä kuitti muodonmuutoksesta

  6. 6

    Kommentti: HIFK on vetänyt pitkään bulisti vihkoon – ja nytkö kaikki sitten muuttuu?

  7. 7

    Kylie Jenner, 20, vahvisti yllätysraskauden – isä kauhistui tyttärensä paljastuksesta: ”Järkyttynyt ja pettynyt”

  8. 8

    Tänne suomalaiset matkustavat syyslomalla – häikäisevän kaunis kaupunki, oluttuoppi 1,25 €

  9. 9

    Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

  10. 10

    Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

  11. Näytä lisää

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  3. 3

    Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

    Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

  6. 6

    Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

  7. 7

    Kehonrakentaja ja Idols-kilpailija kohtasivat julkkisten thainyrkkeilyottelussa – lopputuloksena oli toisen kuolema

  8. 8

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  9. 9

    Pohjois-Korea: Trumpin puheet ovat sodanjulistus

  10. 10

    MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  2. 2

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  3. 3

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  4. 4

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  5. 5

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  6. 6

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  7. 7

    Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

  8. 8

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  9. 9

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  10. 10

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tuomaksen, 55, metallinpaljastin piippasi Lopella – maan alta paljastui huima viikinkilöytö

  2. 2

    Savukosken erämaahan kadonneen pariskunnan mysteeri ei ota selvitäkseen – opas ohjasi oikeaan suuntaan, matkailuauto löytyi tyhjänä

  3. 3

    Varo ”Prisman lahjakorttia” – hinnaksi tulee 78 € / kk

  4. 4

    MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

  5. 5

    Janne Katajakin oivalsi ystävänsä Aku Hirviniemen riutuneen ulkonäön: viiltävä kuitti muodonmuutoksesta

  6. Näytä lisää