Leevi

Kotimaa

Miten päästä eroon ötököistä?

Julkaistu:

Ininää, surinaa, puremia käsivarsissa, paukamia säärissä. Rentouttavaksi tarkoitettu loma mökillä voi muuttua stressin tyyssijaksi, jos luonto on ottanut vallan. IS:n neuvoilla syrjäytät lomanpilaajat ja olet taas oman mökkisi herra.

Hyttysten varalta sadevesiämpärit kannattaa tyhjentää ja pestä säännöllisesti, sillä hyttyset viihtyvät veden lähellä.

Jos yhteiselo etanoiden kanssa ei onnistu, voi etanat hävittää keräämällä ne kattilaan ja kiehauttaa. Tänä vuonna punkkeja on paikoitellen normaalia enemmän. Punkkipihdit kuuluvatkin runsaspunkkisten alueiden mökkien vakiovarustukseen.

Suomalaisista muurahaisista eniten haittaa on kasvien tuhoamiseen erikoistuneista sokerimuurahaisista sekä puutalojen perustuksia syövistä hevosmuurahaisista. Niistä voi olla hyvinkin vaikea päästä eroon, mikäli ei pääse kukistamaan kuningatarmuurahaista heti alkukesästä.

Myrkytystä voi yrittää muurahaisrasioilla, suihkeilla ja pesään kulkeutuvilla myrkyillä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    IS seuraa: Turun keskustassa väkivaltatilanne – Yle: yksi henkilö kuollut

  2. 2

    Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

  3. 3

    IS SEURAA: Poliisi pidätti neljännen henkilön, 17-vuotiasta pääepäiltyä jahdataan – 14 uhrista neljä tunnistettu

  4. 4

    Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

  5. 5

    Viimeisillään raskaana oleva Salkkarit-kaunotar joutui piilottelemaan vauvavatsaansa kameroilta: ”Jonkun verran oli kommervenkkeja”

  6. 6

    Tesla-miljardööri Elon Muskin äiti saattaa olla upein näkemäsi nainen – tehnyt mallintöitä jo 50 vuotta

  7. 7

    Skimmausliigan katala suunnitelma Pirkanmaalla epäonnistui – Poliisi IS:lle: teot on organisoitu ulkomailta

  8. 8

    Fitnesstähti ällistyttää uskomattomalla ulkonäöllään: luullaan puolet vanhemmaksi kuin on – uskoisitko ikäisekseen?

  9. 9

    4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

  10. 10

    Perheensä kanssa Barcelonassa lomaillut Bruno, 35, kuoli terrori-iskussa – ”Pikku-Aria ei tule koskaan tuntemaan isäänsä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS SEURAA: Poliisi pidätti neljännen henkilön, 17-vuotiasta pääepäiltyä jahdataan – 14 uhrista neljä tunnistettu

  2. 2

    Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

  3. 3

    Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

  4. 4

    Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

  5. 5

    Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – poliisi vie sivullisia museosta suojapaikkaan

  6. 6

    Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

  7. 7

    Tutkija jaotteli parisuhteet viiteen ryhmään – katso, kuuluuko oma liittosi riskiryhmään

  8. 8

    Tax freen myymäläpäälliköt paljastavat laivojen hittituotteet – tietyt suosikkimerkit jylläävät kärjessä

  9. 9

    Jari Sillanpää kauhistui nähdessään itsestään tuoreita kuvia – limsa lihotti: ”Olin sokissa”

  10. 10

    Helsinkiläiskauppias otti käyttöön kätevän konstin ruokahävikin vähentämiseksi – ”Miksi emme toimisi näin?”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  2. 2

    IS SEURAA: Poliisi pidätti neljännen henkilön, 17-vuotiasta pääepäiltyä jahdataan – 14 uhrista neljä tunnistettu

  3. 3

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  4. 4

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  5. 5

    Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

  6. 6

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  7. 7

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  8. 8

    ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

  9. 9

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  10. 10

    Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    IS seuraa: Turun keskustassa väkivaltatilanne – Yle: yksi henkilö kuollut

  2. 2

    Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

  3. 3

    IS SEURAA: Poliisi pidätti neljännen henkilön, 17-vuotiasta pääepäiltyä jahdataan – 14 uhrista neljä tunnistettu

  4. 4

    Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

  5. 5

    Viimeisillään raskaana oleva Salkkarit-kaunotar joutui piilottelemaan vauvavatsaansa kameroilta: ”Jonkun verran oli kommervenkkeja”

  6. Näytä lisää