Hanna, Johanna, Jenni

Kotimaa

Valikko

Kansa päättää

Julkaistu:

Tämä on viimeinen Presidenttipörssi ennen ensimmäisen kierroksen vaalipäivää. Kiitos lukijat päivittäisestä palautteesta. Sitä on tullut enemmän kuin osasin odottaa. Tässä yhteinen kiitos kaikille, myös kriittisistä terveisistä. Kiitokset!

Eilen sain postia, jossa moitittiin Ylen tv-uutisten kyselystä tekemääni johtopäätöstä, jonka mukaan kokoomuksen Sauli Niinistö on keskustan Matti Vanhasta tukevammin kiinni finaalipaikasta.

"Mielestäni on suuri mysteeri, jos Vanhanen pääsee toiselle kierrokselle sen tähden, että pääkaupungin media tekee kaikkensa, että näin ei kävisi.

Kirjoituksessasi jätettiin kokonaan huomioitta, että Vanhasen ja Niinistön ero mahtuu virhemarginaaliin. Ei siis todellakaan ole selvää, että Niinistö on toisella kierroksella. Samoin et viitsinyt mainita mitään ennakkoäänistä, jotka ovat nyt tasan", kirjoitti tuohtunut lukija.

Totta on, että virhemarginaalin puitteissa Vanhasella on yhtäläiset mahdollisuudet toiselle kierrokselle kuin Niinistöllä, mutta kirittävää hänellä on. Viime keväästä lähtien Vanhanen on ollut kahta joulukuista kyselyä lukuun ottamatta kaikissa mittauksissa Niinistöä perässä ja selvästi oman puolueensa kannatustason alapuolella.

Epävarmojen äänestäjien määrä on edelleen suuri. Tämä pitää Vanhasen toivon hengissä.

Kun aloitin tämän palstan 19. marraskuuta, arvioin istuvan presidentin vaalistrategiaa seuraavanlaisesti:

"Vaalistartti ajoitettiin harkitusti myöhäiseksi, koska tästä eteenpäin Halosta ei kohdella enää presidenttinä vaan ehdokkaana. Ehdokkuus tekee haavoittuvaiseksi ja siksi Halosta haluttiin säästää mahdollisimman pitkään.

Luvassa on puolustustaistelu. Yli 60 prosentin kannatuksella Halosen ei kannata ottaa turhia riskejä. Vasemmiston, ay-liikkeen ja naisten äänillä on tarkoitus varmistaa valinta heti ensimmäisellä kierroksella. Varman päälle pelaamisesta kertovat mittava budjetti, tutut vaaliteemat sekä aikainen liikekannallepano SAK:ssa.

Työväen presidentti Sauli Niinistö on hyökännyt provosoivasti Halosen kimppuun, etenkin ulkopolitiikassa ja työllisyydessä. Kilpailijoiden taktiikkana on houkutella Halonen ulos kuorestaan, jolloin syntyisi kunnon väittely vaihtoehdoista."

Arvio piti kutinsa veikkausta myöten. Pörssin veikkaus Halosen kannatukseksi oli 45%-55%.

Viime päivien havainnot kertovat, että ehdokkaiden kampanjoissa on hyvä draivi päällä. Halonen tavoittelee edelleen tosissaan pikavoittoa ja yli 50 prosentin tulosta, joka olisi uskomaton suoritus kahdeksan ehdokkaan kisassa.

Porvarien esivaalissa Vanhanen ja Niinistö yrittävät käännyttää äänestäjiä viimeiseen saakka. Kumpikin liikkuu tänään pääkaupunkiseudulla. Finaalipaikan kohtalo on auki sunnuntai-iltaan asti. Kansa päättää.

Timo J. Anttila

Kommentoi!

Osallistu nettikyselyyn!

Näitä luetaan!
  1. 1

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  2. 2

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  3. 3

    Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

  4. 4

    Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

  5. 5

    Jos hallitset nämä taidot, jokainen työnantaja haluaa palkata sinut

  6. 6

    Hyytävä raportti Pohjois-Koreasta: loikanneet kertovat kymmenistä joukkohaudoista – teloituspaikat merkittiin karttaan

  7. 7

    MTV:lta kiekkokansaa säväyttävä päätös – Juhani Tamminen saa väistyä!

  8. 8

    Tunnetun hevikitaristin purkaus Chester Benningtonin kuolemasta hätkähdytti somessa – ”Huono aika moiselle kommentille”

  9. 9

    Suomalainen urheiluvaikuttaja koki karun herätyksen Turkissa – voimakas maanjäristys synnytti öisen paniikin

  10. 10

    Iäkäs mies kuoli kotipihallaan polttopuukatoksen romahdettua

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  2. 2

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  3. 3

    Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

  4. 4

    Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

  5. 5

    Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

  6. 6

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  7. 7

    Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

  8. 8

    Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

  9. 9

    Uskomattoman tiimalasivartaloista venäläismallia kehutaan uudeksi Kim Kardashianiksi – väittää itse olevansa kauniimpi kuin kuuluisa tosi-tv-tähti

  10. 10

    Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

  2. 2

    Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

  5. 5

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  6. 6

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  7. 7

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  8. 8

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  9. 9

    8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

  10. 10

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  2. 2

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  3. 3

    Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

  4. 4

    Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

  5. 5

    Jos hallitset nämä taidot, jokainen työnantaja haluaa palkata sinut

  6. Näytä lisää