Teresa, Tessa, Terttu

Kotimaa

Valikko

Viinapullo maksaa pian enemmän?

Helteinen heinäkuun päivä halvan viinan Suomessa Helsingin Kalliossa. Tutulla kadunpätkällä vastaan ei tule montakaan selvää ihmistä. Maasta pystyyn pyrkivällä päivettyneellä sedällä on vaikeuksia saada tukevaa otetta vesirännistä.

Ensi kesänä näkymä voi olla siistimpi - tai sitten ei. Maan hallituksessa on joka tapauksessa sovittu ainakin jonkinlaisesta alkoholiveron korotuksesta. Elokuun budjettiriihessä todennäköisesti tehtävää päätöstä on siivittänyt Viron näyttämä esimerkki.

Hallitusohjelmaan kirjattiin keväällä tavoite alkoholiveron nostamisesta niin, että se tuottaisi noin 30 miljoonaa euroa lisää valtion kassaan. Kristillisdemokraattien puheenjohtajan Päivi Räsäsen mielestä tällainen korotus ei mitenkään riitä.

Räsäsen mukaan tuolla summalla puhuttaisiin vain parin prosentin verokiristyksestä, kun tarve olisi parinkymmenen prosentin luokkaa. Hän patistaa hallitusta kiristämään veroruuvia kunnolla.

- Oma ehdotukseni on ollut se, että tehtäisiin kerralla tämmöinen 20 prosentin korotus ja sen jälkeen voitaisiin katsoa, mikä sen vaikutus on, Räsänen sanoo STT:lle.

Ruumiita tullut

Julkijuopottelun ja vähemmän näkyvänkin tissuttelun lisääntymistä on päivitelty siitä lähtien, kun raivoraittiin pääministerin Matti Vanhasen (kesk.) ykköshallitus teki historiallisen viinaveropäätöksensä neljä vuotta sitten. Väkevien viinaveroa pudotettiin tuolloin peräti 44 prosenttia. Oluen vero laski 32 ja viinin 10 prosenttia. Koskenkorvapullon hinta romahti alle 10 euron.

Räsänen muistuttaa, että myös eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta piti keväällä yksimielisessä kehyslausunnossaan kaavailtua 30 miljoonan euron veronkorotusta riittämättömänä. Korotus on valiokunnan mielestä tehtävä sekä mietoihin että väkeviin juomiin.

Räsänen pitää viinan hinnan alentamista Vanhasen ykköshallituksen raskaimpana virheenä, joka on lisännyt alkoholikuolemia vuosittain usealla sadalla.

- Sen seurauksena on tullut ruumiita. Se on ihan väistämättä vaikuttanut siihen.

Rakennevika oikaisuun

Erikoistutkija Esa Österberg Stakesista pitää 20 prosentin korotuslinjaa suunnilleen oikeana. Hallitusohjelmaan kirjattu 30 miljoonan euron kiristys merkitsisi hänen mukaansa noin viiden prosentin korotusta tasaisesti eri tuoteryhmiin jaettuna. Kokonaan väkeviin suunnattuna yllettäisiin noin 15 prosenttiin.

Viron tuleva ilmeisesti kahdessa vaiheessa tehtävä korotus ei sinänsä Suomen ja Viron hintasuhdetta suuremmin heilauta. Österberg arvioi kuitenkin suurimman innostuksen Viron-tuontiin jo menneen.

- Alkuinnostuksen jälkeen on havaittu, ettei siitä nyt niin suurta hyötyä ollut.

Österbergin mukaan veroremontissa pitäisi oikaista kuitenkin se, että alkoholi jäi vuoden 2004 veronpudotuksen jälkeen Suomessa yhtä halvaksi sekä väkevien alkoholijuomien että väkevien viinien muodossa juotuna. Aikaisemmin paras panos-tuotossuhde oli halvoissa valkoviineissä.

Tästä seurasi Österbergin mukaan se, että laitapuolen kulkijat siirtyivät halvoista puolimakeista valkoviineistä kirkkaisiin. Osa siirtyi kuitenkin takaisin huomattuaan kirkkaan vetämisen aamukymmeneltä tyhjään vatsaan liian rankaksi puuhaksi.

Österbergin mielestä kirkkaan viinan tulisi olla sen verran kalliimpaa, ettei sitä enää viitsittäisi juoda aamuisin vain edullisen hinta-laatusuhteen vuoksi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

  2. 2

    Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

  3. 3

    Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

  4. 4

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  5. 5

    Tältä näyttävät Pohjois-Korean massiiviset tykistöharjoitukset: ”Suurimmat koskaan”

  6. 6

    Natsijohtajan poika BBC:llä: ”Älkää luottako meihin saksalaisiin”

  7. 7

    Suomi-sateliitin kuvat paljastivat hätkähdyttävän muutoksen Intiasta – vertaa kuvia vuosilta 2012 ja 2016

  8. 8

    Suomenhevosen siitosura toi tuhansia jälkeläisiä ja miljoonia euroja – 28-vuotias legenda pääsi ansaituille eläkepäiville

  9. 9

    Poika jäi skootterilla veturin alle Teuvalla – kuljetettiin helikopterilla sairaalaan

  10. 10

    Tuore ennuste: Vapun säästä tulossa kostean viileä, mutta sen jälkeen tapahtuu käänne – ”Lämpötila pääsee kipuamaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  2. 2

    Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

  3. 3

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  4. 4

    Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

  5. 5

    Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

  6. 6

    Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

  7. 7

    Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

  8. 8

    Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

  9. 9

    Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

  10. 10

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  3. 3

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  4. 4

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  5. 5

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  6. 6

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  7. 7

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

  2. 2

    Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

  3. 3

    Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

  4. 4

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  5. 5

    Tältä näyttävät Pohjois-Korean massiiviset tykistöharjoitukset: ”Suurimmat koskaan”

  6. Näytä lisää