Mauri

Kotimaa

Oliko todistaja 12 päivää paritusliigan vankina?

Julkaistu:

Lähes kaksi viikkoa kateissa ollut 29-vuotias Anne Viilip ilmestyi äkkiarvaamatta eilen klo 16.30 Helsingin Pasilan poliisitalon päivystystiskille.

Hän oli nälkäinen ja yhä samoissa vaatteissa, jotka hänellä oli yllään katoamisyönä: farkut, sininen toppi, musta pusero ja korkeakorkoiset kangassaappaat.

Käsilaukku oli mukana ja jopa puhelin, joskin pre paid -liittymästä oli puheaika loppu.

- Kyllä hän juttelee ja jopa nauraa välillä, kuvaili rikosylikomisario Seppo Sillanpää naisen tunnelmia.

Pahimmat pelot eivät käyneet toteen. Kadonnut on elossa ja terve, eikä hänessä ole pahoinpitelyn jälkiä.

Kaikki merkit viittaavat kuitenkin siihen, että kyseessä on äärimmäisen raju ja harvinainen yritys vaikuttaa oikeusprosessiin ja todistajiin.

Anne on yksi avaintodistajista ensi viikolla alkavassa oikeudenkäynnissä, jossa kovaotteista paritusliigaa syytetään törkeästä ihmiskaupasta.

Liigan keinovalikoimaan olivat jo aiemmin kuuluneet painostus, tappouhkaukset ja vapaudenriistot.

Syystä tai toisesta Anne ei eilen suostunut puhumaan poliisille sanaakaan siitä, missä ja kenen kanssa hän 12 päivää vietti.

Poliisin oma arvelu on, että nainen kaapattiin, jotta hän ei pääsisi todistamaan.

- Olisiko ollut tarkoitus pitää valvottuna oikeudenkäynnin yli, kun ei tappaakaan haluttu. Ehkä haettiin pelotevaikutusta muihinkin todistajiin, Sillanpää pohtii.

Hänen arvionsa mukaan nainen laskettiin vapaaksi, koska valtaisa julkinen kohu pelästytti kaappaajat. Vankeuden jatkaminen koettiin ehkä liian suureksi riskiksi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

  2. 2

    Ukrainan suurlähettiläältä poikkeuksellinen Venäjä-varoitus Suomelle – ”Suomen kansalaiset ovat levittäneet vahingollisia ajatuksia ”

  3. 3

    Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

  4. 4

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  5. 5

    Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

  6. 6

    Jari Sillanpään ainutlaatuinen show häkellytti – katsojat shokissa: ”Voiko tuollaiseen valmistautua”

  7. 7

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  8. 8

    Brittinainen murhattiin raa’asti kesken melontaretken Brasiliassa – kyläläinen kertoo järkyttävistä viimeisistä hetkistä

  9. 9

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  10. 10

    Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  2. 2

    Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

  3. 3

    Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

  4. 4

    Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

  5. 5

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  6. 6

    Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

  7. 7

    Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

  8. 8

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  9. 9

    Yleisön reaktio NHL-pelissä sai Sauli Niinistön suun leveään hymyyn – presidentti IS:lle: ”Se oli aika yllättävää”

  10. 10

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. 6

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

  2. 2

    Ukrainan suurlähettiläältä poikkeuksellinen Venäjä-varoitus Suomelle – ”Suomen kansalaiset ovat levittäneet vahingollisia ajatuksia ”

  3. 3

    Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

  4. 4

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  5. 5

    Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

  6. Näytä lisää