Lyydia, Lyyli

Kotimaa

Valikko

Tuoppi olutta halpeni ravintoloissa

Päivittäistavarakaupan raju hintakisa ei ole levinnyt ravintolamaailmaan. Tämä ilmenee tuotevalvontakeskuksen tuoreista tilastoista.

Kaupasta olutlitran saa peräti viisi euroa halvemmalla kuin ravintolasta. Kaupassa keskimääräinen litrahinta on painunut jo alle 2,50 euron. Anniskeluravintoloiden perimä litrahinta on puolestaan 7,34 euroa. Alkuvuonna 2004 se oli 7,70 euroa.

Alennusta on tullut 4,7 prosenttia, kun kaupassa on höylätty hinnasta pois veroalen ja kilpailun kiristymisen takia keskimäärin kolmannes.

IS kävi eilen mittaamassa helsinkiläisten tuoppien hinnat Mannerheimintien varrelta. Keskihinnaksi tuli 3,95 eli liki 30 senttiä enemmän kuin maassa keskimäärin.

Suomen Hotelli- ja Ravintolaliiton tutkimuspäällikön Heikki Lankisen mukaan viimevuotinen veroale meni suoraan hintoihin.

- Sataprosenttisesti, hän vakuuttaa ja muistuttaa, että veroalen jälkeen muun muassa alan palkat ovat nousseet kahteen kertaan, yhteensä kuusi prosenttia.

IS:n hintavertailusta hän toteaa, että valinnanvara on hyvästä.

Oluen hintahaitari Mannerheimintieltä ulottuu kahdesta eurosta yli viiteen euroon. Kahden euron kaljatuoppi on jo kova tarjous. Yleensä niin kovat ale-hinnat ovat lyhytaikaisia happy hour -hintoja.

Näitä luetaan!
  1. 1

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 19 kuollut ja 59 loukkaantunut

  2. 2

    Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

  3. 3

    Autistinen pikkupoika kateissa Manchesterin räjähdyspaikalla – äiti ja täti etsivät hysteerisesti

  4. 4

    Jenny väisti Manchesterin räjähdyksen viime sekunneilla: ”Kun käännyin ympäri, selkämme takaa kuului iso pamaus”

  5. 5

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  6. 6

    Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

  7. 7

    Suomen entinen päävalmentaja kertoo nolosta työkkärikokemuksestaan – ”Mitä sä Muurinen täällä teet?”

  8. 8

    Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

  9. 9

    Kommentti: Raukkamainen isku lapsia täynnä olevaan konserttiin

  10. 10

    Manchesterin poliisi: Areenalla kuollut ainakin 19, loukkaantuneita noin 50 – räjähdystä tutkitaan terrori-iskuna

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  2. 2

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 19 kuollut ja 59 loukkaantunut

  3. 3

    Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

  4. 4

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  5. 5

    Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

  6. 6

    Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

  7. 7

    Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

  8. 8

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  9. 9

    Kanadan pelaajan MM-finaalin tökerölle tempulle tyrmäys myös suomalaisasiantuntijoilta: ”Karmivaa”

  10. 10

    Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  7. 7

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  8. 8

    Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

  9. 9

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  10. 10

    Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 19 kuollut ja 59 loukkaantunut

  2. 2

    Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

  3. 3

    Autistinen pikkupoika kateissa Manchesterin räjähdyspaikalla – äiti ja täti etsivät hysteerisesti

  4. 4

    Jenny väisti Manchesterin räjähdyksen viime sekunneilla: ”Kun käännyin ympäri, selkämme takaa kuului iso pamaus”

  5. 5

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  6. Näytä lisää