Teijo

Kotimaa

Valikko

Murhista epäilty hoitaja kiistää yhä

Ensimmäisestä Ylisen kuntoutuskeskuksen insuliinisurmasta on kulunut kolme kuukautta. Murhista ja murhayrityksistä epäilty 26-vuotias sairaanhoitaja kiistää yhä syyllistyneensä tekoihin.

Oikeus määräsi hoitajan passitettavaksi Hämeenlinnan naisvankilaan, kunhan tutkinta on valmis. Hoitaja majailee yhä Tampereen poliisivankilan suojissa.

- Ei ole ollut vielä aikomusta siirää häntä Hämeenlinnaan, kun on noita kuulusteluja. Hän kiistää edelleen syyllistyneensä tekoihin, sanoo rikoskomisario Paavo Tuominen krp:n Tampereen yksiköstä.

Hoitajaa epäillään kahdesta Ylisellä tapahtuneesta murhasta ja yhdestä murhan yrityksestä, sekä Kurussa tapahtuneesta kahdeksan kuukauden ikäisen sukulaislapsen murhan yrityksestä.

Lisäksi poliisi tutkii hänen entisessä työpaikassaan Nokian terveyskeskuksessa sattuneita kuolemia. Sitä varten avattiin syyskuussa viisi hautaa ja vainajille tehtiin ruumiinavaus.

Nokian vainajien ruumiinavausten tulokset saattavat jäädä vain omaisten ja poliisin tietoon.

- Avausten tuloksia ei voi julkistaa muille kuin omaisille, koska kyse on kuoleman syyn selvittämisestä. Tiedot varmaan joudutaan pitämään salaisena, sanoo rikoskomisario Paavo Tuominen.

Entä jos ilmenee, että esimerkiksi insuliinilla on osuutta kuolemaan, ja jotakuta vastaan nostetaan syyte?

- Syytteennostohetkellä asia tietenkin tulee julkiseksi, sanoo komisario Tuominen.

Lähes kolme kuukautta poliisivankilan karussa sellissä majaillut hoitaja on saanut tavata lastaan sekä lähisukulaisiaan. Aviomiestään hän ei ole saanut tavata, koska mies oli mukana juhlissa, joiden aikana naisen epäillään piikittäneen insuliinia sukulaislapseen.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Räikkönen ja Bottas tekivät harvinaisen tempun – tätä herkkua ei usein tarjoilla

  2. 2

    Näin kevätmyräkkä jyrää Suomen yli – luvassa myrskytuulta, lumipyryjä ja räntää

  3. 3

    Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

  4. 4

    Räikkönen ja Vettel kuittailivat italialaistoimittajalle: ”Olet todella hyvä löytämään negatiivista”

  5. 5

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  6. 6

    Tuomas Muraja ja Rosa Meriläinen kihlautuivat

  7. 7

    Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

  8. 8

    Kiire ajoi Marita Taavitsaisen ja Tomi Natrin avioeroon – opettelevat nyt huomioimaan toisiaan paremmin: ”Tutustumme uudelleen”

  9. 9

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  10. 10

    Outi Nyytäjä on kuollut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  4. 4

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  5. 5

    Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

  6. 6

    Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

  7. 7

    Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

  8. 8

    Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

  9. 9

    Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

  10. 10

    Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  3. 3

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  4. 4

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  5. 5

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  6. 6

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  9. 9

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  10. 10

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Räikkönen ja Bottas tekivät harvinaisen tempun – tätä herkkua ei usein tarjoilla

  2. 2

    Näin kevätmyräkkä jyrää Suomen yli – luvassa myrskytuulta, lumipyryjä ja räntää

  3. 3

    Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

  4. 4

    Räikkönen ja Vettel kuittailivat italialaistoimittajalle: ”Olet todella hyvä löytämään negatiivista”

  5. 5

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  6. Näytä lisää