Uuno

Kotimaa

Valikko

Isä syyttää esimiehiä varusmiespoikansa kuolemasta

Julkaistu:

Poikansa Kainuun Prikaatin partiohiihtokisassa 5,5 vuotta sitten menettänyt isä suree yhä poikansa kuolemaa. Nuorukainen menehtyi sydämen pysähdyttyä rankan partiohiihtokisan jälkeen maaliskuussa 2002. Kuolinsyyksi todettiin sydänlihastulehdus.

Nuorukainen oli vuosia ennen armeijaan astumista hiihdellyt kilpaa, mutta osallistumista 16 kilometrin partiohiihtoon isä piti liian rankkana urakkana. Isän mielestä esimiehet eivät olleet antaneet riittävän selkeitä ohjeita kilpailun läpivientiin.

Nuorukaisen edustamalla joukkueella oli mukana vain vajaa litra nestettä, vaikka juomaa olisi tarvittu enemmän nestehukan välttämiseen. Myös muussa ohjeistuksessa ja kilpailijoiden valvonnassa oli isän mielestä selvästi parannettavaa.

- Olihan hän hiihtänyt kilpaa vielä 17-vuotiaissa, mutta silloin oli matkana kymppi. Lukion toisena vuonna urheilu jäi. Ei hänellä voinut olla minkäänlaista käsitystä siitä mitä tuollainen yli kahden tunnin suoritus vaatii nesteytyksen suhteen. Sehän vastaa 50 kilometrin hiihtoa, isä ihmetteli tänään Kajaanin käräjäoikeudessa.

Poika yritti kieltäytyä
kuntonsa vuoksi

Komennuksestaan joukkueeseen nuorukainen oli kuullut vasta edellisenä iltana kymmenen maissa. Kuusamosta kotoisin oleva nuorukainen oli yrittänyt kieltäytyä tehtävästä huonoon kuntoonsa vedoten. Mikään ei ollut kuitenkaan auttanut.

Keskiviikkona alkaneessa oikeudenkäynnissä tuotiin useaan otteeseen esiin nuorukaisen mahdollinen sairastelu ennen kohtalokasta hiihtoa.

Esimiehillä ei ollut asiasta virallista tietoa, sillä poika oli tehnyt päätöksen olla käymättä vastaanotolla varusmiesaikanaan. Näinpä flunssat ja kuumeet oli sairastettu palveluksen tuoksinassa. Mitään tietoa sairasteluista ei ollut myöskään pojan isällä ennakkoon.

- Ei hän mistään sairastelusta meille puhunut. Silloin heti alokasaikana oli vähän yskää, mutta ei hän mitään valittanut. Hän oli siitä erikoinen kaveri, ettei sairastunut helposti, isä muistelee.

Alokaskauden Cooperin testissä menestynyt nuorukainen oli kunnoltaan huippuluokkaa. 3080 metriä tiesi paikkaa prikaatin kovakuntoisimman viiden prosentin joukossa.

- Ei hän mitenkään treenannut erityisesti ennen armeijaan menoa. Maatalon töistä se kova kunto oli peräisin. Alun perin poika halusi armeijaan jo kesällä, sillä hänellä oli paikka insinöörikoulutukseen. Kun hän pääsi sinne vasta tammikuussa, niin hän ei halunnut enää lähteä aliupseerikouluun, muisteli isä oikeudessa.

Menehtyneen varusmiehen isä on hakenut pitkään selvyyttä poikansa kuolemaan. Hän on aiemmin yrittänyt saada käynnistettyä asiassa rikostutkintaa, mutta sitä ei ole tehty. Tulosta ei ole tuottanut myöskään kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Viimeisenä keinonaan hän on nyt haastanut oikeuteen kaksi Kainuun prikaatin upseeria, jotka toimivat kilpailujen johtajana ja pojan joukko-osaston päällikkönä. Korvausvaatimuksia keskiviikkona käynnistyneessä oikeudenkäynnissä esitettiin myös Suomen valtiota kohtaan.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  3. 3

    Maailman rumin koira on 56-kiloinen napolinmastiffi Martha – yleisölle esittäytyminen ei voisi vähempää kiinnostaa lempeää jättiä

  4. 4

    CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

  5. 5

    Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

  6. 6

    Donald Trump lähetti lämpimiä terveisiä muslimeille

  7. 7

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  8. 8

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

  9. 9

    Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

  10. 10

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  2. 2

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  3. 3

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  4. 4

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  5. 5

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  6. 6

    Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

  7. 7

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

  8. 8

    Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

  9. 9

    Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

  10. 10

    Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  3. 3

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  4. 4

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  5. 5

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  6. 6

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  7. 7

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  8. 8

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  9. 9

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  10. 10

    Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  3. 3

    Maailman rumin koira on 56-kiloinen napolinmastiffi Martha – yleisölle esittäytyminen ei voisi vähempää kiinnostaa lempeää jättiä

  4. 4

    CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

  5. 5

    Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

  6. Näytä lisää