Urpo

Kotimaa

Valikko

Sasia uhkaa tuomio kuolemantuottamuksesta

Julkaistu: , Päivitetty:

Poliisi kuulusteli kuolonkolarin ajanutta kansanedustaja Kimmo Sasia (kok) tiistaina. Hän ei muista maanantaina iltapäivällä tapahtuneesta onnettomuudesta mitään. Sasi saattoi nukahtaa rattiin, sillä hän oli tuntenut olonsa väsyneeksi ennen onnettomuutta.

Pitkäaikaista kansanedustajaa ja entistä ministeriä epäillään kuolemantuottamuksesta, vammantuottamuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Kuolemantuottamus tarkoittaa rikoslain mukaan sitä, että joku aiheuttaa toisen kuoleman huolimattomuudellaan. Kuolemantuottamuksesta voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Liikenneonnettomuuksiin liittyvästä kuolemantuottamuksesta määrätään oikeudessa usein sakkorangaistus tai lyhyt ehdollinen vankeusrangaistus.

Sasin ohjaama auto ajautui maanantaina Ylöjärvellä valtatie 3:lla väärälle kaistalle ja törmäsi vastaan tulleeseen autoon, jonka 70-vuotias mieskuljettaja kuoli. Onnettomuus sattui hyvissä olosuhteissa suoralla tiellä.

Poliisi tekee
lisäkuulusteluja

Poliisin kannalta Sasin aiheuttaman onnettomuuden tutkinta on varsin tyypillinen liikenneonnettomuuden tutkinta. Suomessa kuolee kohtaamisonnettomuuksissa vuosittain kymmeniä ihmisiä. Poikkeukselliseksi tutkinnan tekee syylliseksi epäillyn korkea yhteiskunnallinen asema.

- Tiedotusvälineiden mielenkiinto henkilön tiimoilta tässä varmaan on erikoisinta, arvioi tutkinnanjohtaja rikoskomisario Antti Heijari Nokian kihlakunnan poliisilaitokselta.

Poliisi jatkaa tutkintaa lähipäivinä lisäkuulusteluilla. Lisäksi saadaan oikeuslääkäriltä lausuntoja. Autoille tehdään tekninen tutkinta.

Kampanjatilaisuudet
peruttiin toistaiseksi

Kimmo Sasi selvisi onnettomuudesta lievin vammoin. Häneltä murtui nilkka ja katkesi solisluu. Lisäksi hänelle tuli ruhjevammoja.

Onnettomuus keskeytti Kimmo Sasin eduskuntavaalikampanjan Pirkanmaalla. Kampanjan tilaisuudet on peruttu toistaiseksi. Sasin maakunta-avustajan Mikko Närhen mukaan vaalitilaisuuksia ei järjestetä ainakaan viikkoon. Ehdokkuuteen eduskuntavaaleissa onnettomuus ei vaikuta.

Kimmo Sasi, 55, on ollut kansanedustaja vuodesta 1983 lähtien. Valtioneuvoston jäsen hän on ollut viidesti. Viimeksi hän oli liikenne- ja viestintäministeri Paavo Lipposen hallituksessa 2002-2003. Sasi on koulutukseltaan oikeustieteen kandidaatti ja diplomiekonomi.

Sasi sai tietää olleensa mukana kuolonkolarissa vasta kello yhdentoista aikaan eilen illalla. Tieto järkytti häntä syvästi, kertoo hs.fi.

Sasin maakunta-avustajan Mikko Närhen mukaan Sasi on hyvin järkyttynyt siitä, että joku on kuollut tilanteessa, jossa hän on ollut mukana ja mahdollisesti tilanteen aiheuttajana.

Närhi kertoo Helsingin Sanomien nettisivuilla, että Sasin kanssa on sovittu surunvalittelukäynnistä lesken luona.

- Kimmo on ilmoittanut, että hän tekee lesken eteen kaiken voitavan, Närhi sanoo.

Poliisi tutkii tapausta liikenteen vaarantamisena ja kuolemantuottamuksena. Onnettomuus sattui suoralla tieosuudella, ja keli oli melko hyvä. Alkoholilla ei poliisin mukaan ole osuutta onnettomuuteen.

Närhen mukaan Sasilla oli hieman ennen kolaria väsymyskohtaus, joka kuitenkin näytti menevän ohi. Närhen mukaan Sasi ei ajaessaan puhunut matkapuhelimeen. Sasi ei vielä tiistaina antanut itse lausuntoja sairaalasta, vaan Närhi toimi hänen edusmiehenään.

- Noin vuosi sittenhän Sasi pyörtyi oopperassa, muistuttaa Närhi.

Närhen mukaan Sasi ei muista itse onnettomuustilanteesta mitään, vaan heräsi tajuihinsa ambulanssissa. Ajoreitti oli Sasille tuttu, sillä hän oli matkalla Hämeenkyröstä Ylöjärvelle.

(IS-STT-HS)

Kimmo Sasi vakavassa onnettomuudessa

Katso Sasin haastattelu Aamulehden sivuilta

Näitä luetaan!
  1. 1

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  2. 2

    Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

  3. 3

    Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

  4. 4

    Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

  5. 5

    Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

  6. 6

    Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

  7. 7

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  8. 8

    Tuusulassa erikoinen tuomio – kuollut nainen sai vankeusrangaistuksen: ”Eihän se hyvältä näytä”

  9. 9

    Kalervo Kummolalla selvä näkemys Jokerien ja SM-liigan väliseen kiistaan

  10. 10

    Öljysheikki tilasi 50 euron ruoat ja antoi Veeralle liki tonnin tipin: ”Ei ollut mikään polttariseurue”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  2. 2

    Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

  3. 3

    Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

  4. 4

    Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

  5. 5

    Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

  6. 6

    Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

  7. 7

    Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

  8. 8

    Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

  9. 9

    Nämä kuvat Kimi Räikkösestä eivät unohdu – teki täysin poikkeuksellisen ratkaisun

  10. 10

    Brittilehdet julkaisivat kuvia Manchesterin pommimieheksi epäillystä Salman Abedista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  8. 8

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  9. 9

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  10. 10

    Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  2. 2

    Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

  3. 3

    Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

  4. 4

    Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

  5. 5

    Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

  6. Näytä lisää