Miia, Mira, Mirva

Kotimaa

Valikko

16-vuotias tyttö jo kuukauden kateissa

16-vuotias tamperelaistyttö Henna Elina Aaltonen on ollut yli neljä viikkoa kadoksissa. Hän lähti illanviettoon lauantaina 10. kesäkuuta. Hän ei ole palannut Tampereella sijaitsevaan asuinpaikkaansa.

Henna Aaltosen äiti teki hänestä poliisille katoamisilmoituksen. Tyttö asui muualla kuin kotonaan.

Kadonnut 16-vuotias on ollut omilla retkillään joskus ennenkin. Tuoreimmat havainnot tytöstä lienee tehty 16. kesäkuuta.

- Yhden tiedon mukaan hänet olisi nähty Hyvinkäällä, kertoo komisario Anssi Köykkä Tampereen poliisista.

Poliisin mukaan kadonneesta tytöstä on tuoreita havaintoja internetin keskustelupalstalla.

- Ystävät ilmoittivat, että tyttö on hengissä. Ainakin hänen kanssaan on keskusteltu internetissä, mutta olinpaikasta ei ole tietoa, kertoo poliisi.

- Katoamisilmoituksen tehnyt taho on halukas ottamaan hänet takaisin, jos hänet vain löydetään. Häntä etsiskellään, mutta ei niin kovin aktiivisesti, koska kuitenkin on suht' selvä tapaus sillä tavalla, että ei ole mitään hengenvaaraa. Tyttö on vain jäänyt palaamatta lähtöpaikkaansa, kun on lähtenyt illanviettoon, kertoo komisario Anssi Köykkä.

Ystävien kertoman mukaan tyttö on internetin keskustelupalstalla antanut ymmärtää, että hän on tavannut poikakaverin ja oleskelee nyt hänen luonaan.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

  2. 2

    Anthony Joshua ja Vladimir Klitshko antoivat upeasti tunnustusta toisilleen – ja puhuivat tulevaisuudesta

  3. 3

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  4. 4

    Presidenttipari saapui Vesa-Matti Loirin konserttiin – yhteiskuva Sauli Niinistön ja Jenni Haukion kanssa villitsi somessa

  5. 5

    Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

  6. 6

    Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

  7. 7

    Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

  8. 8

    Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

  9. 9

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  10. 10

    Kaikkien aikojen festarifarssi? Järjestäjä selittää ökybileiden epäonnistumista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  4. 4

    Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

  5. 5

    Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

  6. 6

    Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

  7. 7

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  8. 8

    Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

  9. 9

    Ökynuorten luksusfestivaalista tuli katastrofi: järjestelyt pettivät pahoin – vieraat järkyttyivät telttamajoituksesta ja villieläimistä

  10. 10

    Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  4. 4

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  5. 5

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  6. 6

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  9. 9

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  10. 10

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

  2. 2

    Anthony Joshua ja Vladimir Klitshko antoivat upeasti tunnustusta toisilleen – ja puhuivat tulevaisuudesta

  3. 3

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  4. 4

    Presidenttipari saapui Vesa-Matti Loirin konserttiin – yhteiskuva Sauli Niinistön ja Jenni Haukion kanssa villitsi somessa

  5. 5

    Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

  6. Näytä lisää