Minja, Miisa

Kotimaa

Helsingin kultaryöstäjät yhä pakosalla

Julkaistu:

Kultakaupan Helsingin keskustassa ryöstäneet virolaiset ovat yhä karkuteillä. Helsingin poliisi kuitenkin uskoi miesten olevan edelleen Suomessa.

Poliisi on saanut torstaina tehdystä ryöstöstä runsaasti vihjetietoa, joka rikoskomisario Seppo Sillanpään mukaan on vienyt tutkintaa eteenpäin.

Tänään poliisille ilmoittautuivat miehet, jotka kirmasivat aluksi juosten paenneiden ryöstäjien perään. Kaksikko luopui takaa-ajosta, kun vorot ampuivat kerran käsiaseellaan ilmaan ikään kuin pelottelumielessä. Ampumishetkellä paikalla ollut pariskunta sen sijaan ei ole ottanut yhteyttä poliisiin.

Pakoautosta
havaintoja

Kaksi virolaismiestä marssi Mikonkadulla sijaitsevaan kultaliikkeeseen torstaina kello 13:n aikaan. Miehet vohkivat aseella uhaten nopeasti kasan arvokelloja ja pakenivat Vanhalle Kauppakujalle, missä mukaan liittyi kolmas virolaismies.

Lopulta kolmikko suuntasi Pohjois-Esplanadilla valmiina odottaneeseen harmaaseen Opel Vectraan, johon oli anastettu suomalaiset rekisterikilvet aiemmin torstaina lohjalaisesta parkkihallista.

Poliisille on kerrottu havaintoja myös pakoautosta. Sillanpään mukaan auto nähtiin ryöstön jälkeen torstaina Helsingin lisäksi Lohjalla. Torstain saalis jäi viime aikojen muihin kultaryöstöihin nähden pieneksi: 50 000-60 000 euroon. Esimerkiksi joulukuussa samalla kaavalla tehty kultaryöstö toi noin 200 000 euron saaliin. Lokakuussa Lahdessa taas vorojen mukaan lähti tavaraa 100 000 euron edestä.

Viron poliisi
mukana tutkinnassa

Viron poliisin tiedottaja Kadri Põldaru kertoi STT:lle, että myös Viron keskusrikospoliisi osallistuu ryöstön tutkintaan. Põldarun mukaan Suomen poliisi pyysi tapauksen selvittämiseksi virka-apua.

Sillanpää ei suoraan kerro, onko yhteistyö poikinut Suomen poliisille ryöstäjien henkilöllisyydet.

- Sanotaan näin, että meillä on jo paljon tietoa.

Virolaisepäillyt yhdistävät kaikkia Suomessa vuoden sisällä tehtyjä kultaryöstöjä. Leimallista niille on se, että toiminta on hyvin suunniteltu ja toteutettu. Sillanpään mukaan on selvää, että toimintaa johdetaan ylhäältäpäin eikä varsinainen suorittava porras lavertele kiinni jäädessään.

- Komento on niin kova, ettei kuulusteluissa sanota kerta kaikkiaan mitään. Jos he vuoden tai pari istuvat Suomessa eivätkä puhu, kotimaassa odottaa taloudellinen hyöty, Sillanpää kuvailee.

(STT)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Ruotsalaislehti: Yli miljoona asiakasta harkitsee jättävänsä Nordean – ”Tämä näyttää hyvin huonolta”

  2. 2

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  3. 3

    Vankiloma kestänyt lähes 3,5 vuotta – 80 nettipetoksen syytteet vanhenevat parin viikon päästä

  4. 4

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  5. 5

    TMZ: Kylie Jenner, 20, on kertonut ystävilleen olevansa raskaana

  6. 6

    Iäkkään naisen kotiin pyrkinyt valepoliisi jäi rysän päältä kiinni Espoossa – lukkopainin harrastaja piti epäiltyä otteessaan

  7. 7

    Havaiji valmistautuu Pohjois-Korean vetypommikokeeseen – asukkaita kehotettiin varaamaan vettä ja ruokaa 14 päiväksi

  8. 8

    Ukrainan suurlähettiläältä poikkeuksellinen Venäjä-varoitus Suomelle – ”Suomen kansalaiset ovat levittäneet vahingollisia ajatuksia ”

  9. 9

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  10. 10

    Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

  2. 2

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  3. 3

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  4. 4

    Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

  5. 5

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  6. 6

    Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

  7. 7

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  8. 8

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  9. 9

    Yleisön reaktio NHL-pelissä sai Sauli Niinistön suun leveään hymyyn – presidentti IS:lle: ”Se oli aika yllättävää”

  10. 10

    Hyvinkään ABC:n räjähdysmäisen palon syy selvisi – tuhot niin suuret, että purkaminen voi olla realismia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. 6

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ruotsalaislehti: Yli miljoona asiakasta harkitsee jättävänsä Nordean – ”Tämä näyttää hyvin huonolta”

  2. 2

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  3. 3

    Vankiloma kestänyt lähes 3,5 vuotta – 80 nettipetoksen syytteet vanhenevat parin viikon päästä

  4. 4

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  5. 5

    TMZ: Kylie Jenner, 20, on kertonut ystävilleen olevansa raskaana

  6. Näytä lisää