Pertti, Albert

Kotimaa

Valikko

Johanna Korhonen hävisi Alma-oikeuden 3-0

Johanna Korhonen aikoo valittaa Lapin Kansa -ratkaisusta hovioikeuteen. Hän sanoo olevansa päätöksestä tyrmistynyt ja kauhuissaan.

Johanna Korhonen hävisi aiemmin tiistaina Helsingin käräjäoikeuden päätöksellä kiistansa Pohjois-Suomen Media Oy:tä vastaan.

Korhonen irtisanottiin Lapin Kansan päätoimittajan paikalta viime vuonna ennen kuin ehti edes aloittaa tehtävässään.

Hän joutuu maksamaan 8 000 euroa Alma Media -konserniin kuuluvan vastapuolen oikeuskuluja. Käräjäoikeus alensi Alma Median Korhoselta vaatimien oikeuskulujen määrää.

Korhonen vaati oikeudessa hyvitystä kaikkiaan 230 000 euroa.

Korhosen mielestä potkujen syynä oli se, että hänen puolisonsa on nainen. Alma Media oli toista mieltä. Yhtiön mukaan potkut johtuivat luottamuspulasta, joka syntyi epärehellisyydestä.

Myös käräjäoikeuden mielestä päätoimittajan tehtävässä luottamuksella on keskeinen merkitys.

- Lapin Kansalla oli luottamuspula ja siksi se oli riittävän painava syy purkaa Korhosen työsopimus, toteaa käräjäoikeus tiistaisessa päätöksessään.

Lisäksi Helsingin käräjäoikeuden mukaan "Korhosen olisi ollut kokeneena media-alan ammattilaisena täytynyt olla tietoinen päätoimittajalta vaadittavista edellytyksistä tehtävässään".

- Korhosen menettely osoitti harkintakyvyn puutetta, kun hän oli antanut vastoin sopimusta haastattelun kilpailevan lehden toimittajalle nimityksestään ennen sen julkaisemista ja pörssitiedotteen antamista.

Kyse oli oikeuden mielestä harkintakyvyn puutteesta.

Korhonen oli oikeuden mukaan lisäksi antanut harhaanjohtavia tietoja puolisonsa poliittisesta aktiivisuudesta, eikä osoittanut ymmärrystä saatuun kritiikkiin.

Oikeus korosti myös työhönhakutilanteessa ilmenneitä virheellisiä tietoja. Päätoimittajalta vaaditaan selkeätä rehellisyyttä ja vilpittömyyttä työnantajaa kohtaan.

Osapuolet olivat allekirjoittaneet erityisen johtajasopimuksen, joka määritteli, kuinka toimia riitatilanteissa. Niinpä Lapin Kansalla oli sen mukaan painava syy purkaa työsopimus.

Korhosen häviö vain muutaman tunnin hänen työantajanaan toiminutta lehtikonsernia vastaan oli täydellinen: kolme tuomaria olivat yksimielisiä päätöksestään.

Kolmihenkistä tuomarikollegiota johti käräjätuomari Tarja Honkanen. Korhosella on mahdollisuus valittaa päätöksestä hovioikeuteen.

Johanna Korhonen oli sitoutumattomana ehdokkaana keskustan listoilla viime sunnuntain europarlamenttivaaleissa. Korhonen ei tullut valituksi. Hän sai 6272 ääntä.

Tuttu toimittaja lehdistä ja televisiosta

  • Toimittaja Johanna Korhonen on syntynyt vuonna 1968 Oulussa. Nykyinen asuinpaikka on Vantaa.
  • Korhonen elää rekisteröidyssä parisuhteessa, ja perheeseen kuuluu kaksi lasta.
  • Korhonen aloitti toimittajaopinnot Tampereen yliopistossa mutta valmistui toimittajaksi Sanoma Osakeyhtiön toimittajakoulusta viime vuosikymmenen alussa.
  • Korhonen on työskennellyt muun muassa Helsingin Sanomissa sekä yrittäjänä.
  • Korhonen tunnetaan myös Yleisradion televisio-ohjelmista Verkkoyhteys ja Ajan Henki. Viime aikoina hänet on nähty Ylen Tuomio-ohjelmassa.
  • Korhonen toimi Journalistiliiton kustantaman Journalisti-lehden päätoimittajana vuodesta 2006 alkaen.
  • Hän irtisanoutui tehtävästä viime syyskuussa tultuaan valituksi Alma Media -konserniin kuuluvan Lapin Kansan päätoimittajaksi. Työn piti alkaa joulukuussa.
  • Lokakuun alussa julkisuuteen tuli tieto, että Korhosen työsopimus oli purettu. Osapuolet olivat eri mieltä potkujen syystä, ja Korhonen vei kiistan käräjille.
  • Korhonen pyrki viime sunnuntain EU-vaaleissa europarlamenttiin sitoutumattomana ehdokkaana keskustan listoilta. Häntä ei valittu.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  2. 2

    Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

  3. 3

    AFP: Näin kansainvälinen media reagoi vaaleihin – ”Ranska on rikki”, ”järisyttävät nuhteet valtavirralle”

  4. 4

    Näin maailma reagoi vaalitulokseen – ”Viimeinkin mahdollisuus johtajuuteen, jota Ranska tarvitsee”

  5. 5

    Euro syöksähti Ranskan presidentinvaalituloksen myötä

  6. 6

    Ilmatieteen laitokselta lohduton ennuste: Lisää lunta luvassa

  7. 7

    Koskettava hetki Pikkuleijonien pukukopissa MM-finaalitappion jälkeen – päävalmentaja herkistyi kyyneliin

  8. 8

    Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

  9. 9

    Katso kohokohdat: Lionel Messi upotti Real Madridin lisäajalla – törkytaklauksen tehnyt Sergio Ramos ajettiin ulos

  10. 10

    Turvapaikanhakijoita puolustanut pastori harkitseekin jäämistä Suomeen: ”En tiedä mitä tehdä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

  2. 2

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  3. 3

    Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

  4. 4

    Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

  5. 5

    Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

  6. 6

    Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

  7. 7

    Tukku NHL-pelaajia vapautui Leijonien käyttöön – ”Lähden innolla messiin”

  8. 8

    Rokkimimmistä tuli huippunäyttelijä: ”Alkoholismini alkoi jo 25-vuotiaana”

  9. 9

    Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

  10. 10

    Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  3. 3

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  4. 4

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

  7. 7

    Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

  10. 10

    Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  2. 2

    Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

  3. 3

    AFP: Näin kansainvälinen media reagoi vaaleihin – ”Ranska on rikki”, ”järisyttävät nuhteet valtavirralle”

  4. 4

    Näin maailma reagoi vaalitulokseen – ”Viimeinkin mahdollisuus johtajuuteen, jota Ranska tarvitsee”

  5. 5

    Euro syöksähti Ranskan presidentinvaalituloksen myötä

  6. Näytä lisää