Marko, Markus, Markku

Kotimaa

Valikko

Rajamäen tankeroenglanti järkytti

Sisäministeri Kari Rajamäen (sd) tankeroenglanti herätti kummastusta ja hilpeyttä Lontoossa Britannian sisäministeriössä eilen.

Rajamäki esiintyi takeltelevasti ja joutui lopulta turvautumaan tulkkiin kansainväliselle medialle järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.

Rajamäki esiintyi tiedotusvälineille Britannian sisäministerin John Reidin ja komission oikeus- ja sisäasioista vastaavan komissaarin Franco Frattinin rinnalla.

Suomalaisministeri osallistui kokoukseen, jossa keskusteltiin terrorismin torjunnasta ja lentoturvallisuudesta.

Kokouksen jälkeen pidetyssä tiedotustilaisuudessa Rajamäki piti ensin lyhyen, etukäteen kirjoitetun puheen hyvin heikolla ns. tankeroenglannilla. Sitten hän turvautui tulkkiin.

Moni paikallaolijoista kertoi, että tulkin käyttäminen ministeritasolla on "erittäin poikkeuksellista".

Osallistujat myös harmittelivat, että Suomen kanta ei tullut Rajamäen heikon esiintymisen takia lainkaan selväksi yleisölle.

IS kysyi sähköpostilla ministereiltä ennen EU-puheenjohtajakauden alkamista mitä kieliä he osaavat sujuvasti. Rajamäki kertoi tuolloin osaavansa sujuvasti englantia ja saksaa.

Nyt ministeri kiistää koskaan väittäneensä puhuvansa sujuvasti englantia.

- En ole valmistautumassa englannin kielen ylioppilaskirjoituksiin vaan yritän hoitaa Euroopan unionin sisäistä turvallisuutta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

  2. 2

    Lapin tulokuningatarta syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

  3. 3

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  4. 4

    Viraalihitiksi nousseen videon kuvannut kouvolalaismies sai syytteen yksityis­elämää loukkaavan tiedon levittämisestä

  5. 5

    Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

  6. 6

    Näyttelijä Matti Viironen on kuollut

  7. 7

    Kaisa Liskin kunnianloukkaussyyte sovittiin 3 vuoden väännön jälkeen: ”Olen tyytyväinen”

  8. 8

    Toni Niemisen olympiamitalien hinta on roimassa nousussa huutokaupassa – kymmeniä korotuksia netissä!

  9. 9

    Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

  10. 10

    185 amistutkintoa jäämässä unholaan – mukana hitsaaja, valokuvaaja ja maalari

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  2. 2

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  3. 3

    Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

  4. 4

    Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

  5. 5

    Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

  6. 6

    56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

  7. 7

    Osaatko ratkaista puusepän pulman?

  8. 8

    Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

  9. 9

    Syyllistytkö johonkin näistä? Suomalaisten 3 sietämättömintä saunatapaa

  10. 10

    Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  3. 3

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  4. 4

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  7. 7

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  8. 8

    Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

  9. 9

    Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

  10. 10

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

  2. 2

    Lapin tulokuningatarta syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

  3. 3

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  4. 4

    Viraalihitiksi nousseen videon kuvannut kouvolalaismies sai syytteen yksityis­elämää loukkaavan tiedon levittämisestä

  5. 5

    Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

  6. Näytä lisää