Mervi

Kotimaa

Hiphop-tähtiä pantiin putkaan

Julkaistu:

Elastinen, Kapasiteettiyksikön Andu ja kymmenen muuta hiphop-artistia viettivät Jyväskylän-keikan jälkeisen yön paikallisen putkan pahnoilla.

Poliisin mukaan kiinniottojen syy oli häiriöpäihtyminen.

Naamiaisjuhlia Rähinä Live 2005 -keikan jälkeen paikallisessa yökerhossa viettäneet hopparit Elastisen johdolla ihmettelevät tapahtunutta. Elastinen on kiertueen järjestäneen Rähinä Recordsin toimitusjohtaja, oikealta nimeltään Kimmo Laiho.

Elastisen mukaan osa poliisin kiinniottamista artisteista oli jo hotellihuoneissaan nukkumassa.

- Poliisi koputti oviin, otti jostain huoneesta mukaansa meistä yhden, toisesta kaksi. Yksikin joutui lähtemään putkaan pelkät boxerit jalassaan, Elastinen kummeksuu.

Elastinen joutui itse poliisin suojiin suoraan yökerhon edestä. Tähti epäilee, että joukko joutui silmätikuksi pukeutumisensa vuoksi.

- Kaikilla oli naamiaisasu päällä, kolme meistä oli pukeutunut esimerkiksi paaviksi. Ehkä meno oli sunnuntain ja maanantain väliseksi yöksi poikkeuksellista, ja joku naapuritalosta soitti poliisit.

Artistit eivät kuitenkaan koe tehneensä mitään väärää. Poliisi ei epäile rikosta, eikä lopulta edes sakottanut artisteja.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

  2. 2

    Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

  3. 3

    Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

  4. 4

    Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

  5. 5

    IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

  6. 6

    Bussiyhtiö Nobinan työnseisaus alkoi, useita linja-autovuoroja peruttu – tieto seisauksesta tuli HSL:lle yllätyksenä

  7. 7

    Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

  8. 8

    Hollywood-tähti syyttää videolla Venäjää sodanjulistuksesta Yhdysvalloille – Kreml: ”Tunteikas ja itseään ylentävä”

  9. 9

    Ulosmarssi uhkaa sotkea pääkaupunkiseudun bussiliikenteen huomenna – kuljettajat väittävät: Luottamusmieheen käytiin käsiksi

  10. 10

    Ulosmarssi katkaisee monta bussilinjaa torstaina – katso tästä tuleeko reitillesi muutoksia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

  2. 2

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  3. 3

    Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

  4. 4

    Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

  5. 5

    Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

  6. 6

    Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

  7. 7

    Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

  8. 8

    Gay-kommentti oli liikaa – Ensitreffit alttarilla -Petrin möläytykselle täystyrmäys tv-katsojilta: ”Se tuosta avioliitosta”

  9. 9

    Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

  10. 10

    Kaisa Mäkäräisen kilpakumppani lopetti vain 25-vuotiaana – kertoo nyt, mihin katosi viisi vuotta sitten

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

  2. 2

    Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

  3. 3

    Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

  4. 4

    Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

  5. 5

    IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

  6. Näytä lisää