Oliver, Olivia, Oiva

Kotimaa

Valikko

Poika syöksyi alas sillalta

Julkaistu: , Päivitetty:

14-vuotias koulupoika kuoli pudottuaan noin 8-9 metrin matkan alas kevyenliikenteen sillalta viime perjantai-iltana Hyvinkäällä.

Poliisin alustavien tietojen mukaan poika oli humalassa, mutta tarkempaa syytä putoamiselle ei vielä eilen tiedetty.

Ilmoitus turmasta tuli poliisille kello 21.32. Paikalle tuli pelastuslaitoksen yksiköitä ja Medi-Heli, mutta pojan todettiin kuolleen vammoihinsa.

- Hyvinkääläinen poika vietti ensin kavereineen iltaa Uuden kirkon puistossa, mistä myöhemmin siirryttiin keskustaan. Jussintorin Osuuspankin kohdalta kaveripiirillä oli pojasta viimeinen havainto noin klo 21:n aikaan, poliisi kertoi.

Nuoret kuulivat
putoamisäänen

Kevyenliikenteen sillalta oikealle vievien rappusten alatasanteella oli nuoria, jotka kuulivat putoamisääneen ja näkivät asfaltilla maanneen pojan.

Hälytyksen tehnyt mies kulki siltaa pitkin ensin nuorisotalon suunnasta noin klo 21.14, jolloin sillalla ei ollut ihmisiä. Palatessaan takaisin sillalle noin klo 21.23 mies huomasi putoamisen havahduttaman nuorison olevan pudonneen luona.

Yksi heistä oli 16-vuotias Olli Suominen, jonka IS tapasi eilen turmapaikalla.

- Istuin tuossa vieressä tasanteella yhdessä neljän muun nuoren kanssa, kun kuulimme jotakin putoavan maahan. Ensimmäinen ajatus oli, että jonkun takki oli pudonnut sillalta, Suominen kertoi.

Kun kaverukset lähtivät katsomaan, mitä oli tapahtunut, he näkivät 14-vuotiaan pojan makaavan asfaltilla.

- Kokeilimme hänen pulssiaan, joka tuntui heikosti. Olimme juuri soittamassa hätäkeskukseen, kun paikalle saapui hieman vanhempi mies, joka pulssia kokeiltuaan hälytti apua, Suominen kertoi.

Suominen ei tuntenut 14-vuotiasta poikaa, mutta saapui eilen jo toistamiseen kunnioittamaan hänen muistoaan turmapaikalle yhdessä 15-vuotiaan ystävänsä kanssa. (IS-STT)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

  2. 2

    Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

  3. 3

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  4. 4

    Googlen hakukone uudistui – osaa hakea sinun tietojasi

  5. 5

    51 paikkakunnan ennuste: Tällainen on lakkiaisviikonlopun sää

  6. 6

    Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

  7. 7

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  8. 8

    Isisin lippu nousi salkoon Filippiinien Marawissa – jo 103 kuollut taisteluissa ja teloituksissa

  9. 9

    Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

  10. 10

    Ilmiömäisesti torjunut Pekka Rinne joutunut kestämään sikamaisia temppuja – jatkuuko sama NHL-finaaleissa?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

  2. 2

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  3. 3

    Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

  4. 4

    Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

  5. 5

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  6. 6

    Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

  7. 7

    Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

  8. 8

    Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

  9. 9

    Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

  10. 10

    JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  4. 4

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  5. 5

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  6. 6

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  7. 7

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  8. 8

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  9. 9

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  10. 10

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

  2. 2

    Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

  3. 3

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  4. 4

    Googlen hakukone uudistui – osaa hakea sinun tietojasi

  5. 5

    51 paikkakunnan ennuste: Tällainen on lakkiaisviikonlopun sää

  6. Näytä lisää