Oliver, Olivia, Oiva

Kotimaa

Valikko

Jättikarppi jäi koukkuun

Julkaistu:

Yli 18-kiloinen jättikarppi pisti kalassa olleen espoolaisen Ari Koskisen koville Lopen Kesijärvellä viime perjantaina.

Verkkoihin tarttunut kala oli niin painava, että kalastajan vene hörppäsi vettä vonkaletta nostettaessa. Koskisen vaimo puolestaan joutui pitelemään kaksin käsin sätkivästä kalasta kiinni, ennen kuin se lyötiin rannalla hengiltä.

- Siinä rupesi hirveä mäiske käymään, kun kala saatiin vyörytettyä veneeseen. Se meinaisi hajottaa koko veneen. Vaimo sai melkein ratsastaa kalan selässä pitääkseen sen aloillaan, Koskinen kertoo elämänsä saalistaan.

Karpin ryökäle järjesti verkoille lähteneelle Koskisen pariskunnalle melkoisen yllätyksen. Koskiset luulivat kalaa ensin uppotukiksi, mutta kokenut kalamies tunnisti sen nopeasti peilikarpiksi.

- Kauhea möykky sieltä rupesi nousemaan. Siinä verkkokin repesi, kun kalan kanssa ruvettiin painimaan veneen pohjalla.

Koskisilla ei ollut veneessään mukana kalikkaa, jolla kalan olisi voinut lyödä hengiltä. Verkoilta oli mökkirantaan matkaa puoli kilometriä.

- Hutkin sitä rannalla perunanuijalla kaaliin. Olin kuin lahtari yltä päältä veressä. Ei sitä uskaltanut heti nostaa veneestä mihinkään, sillä se olisi lähtenyt käsistä karkuun.

Jättikarpin strategiset mitat ovat: pituus 90 cm, vyötärönympärys 76 cm, paino 18,192 kg.

- Se on nuoren naisen vyötärön mitta, Koskinen innostuu.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

  2. 2

    Kommentti: Ferrarilla on 1 534 syytä olla suosimatta Räikköstä

  3. 3

    Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

  4. 4

    Hanna-Maria Seppälä julkaisi harvinaisen yhteiskuvan – poseeraa 23 vuotta vanhemman Anssi-rakkaansa rinnalla

  5. 5

    Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

  6. 6

    Henna Kalinainen kauhistelee julkkiskaunotarten häijyä sanasotaa – sivaltaa haukkujia: ”Rumaa sisintä ei korjaa mikään”

  7. 7

    Pyöräkuormaaja putosi sillalta Lahdessa – pakeneva kuski ajoi 20-tonnisella ajokilla ensin kohti poliisia

  8. 8

    Muslimityttöä puolustaneiden surmat nostivat kansanliikkeen Portlandissa – Trumpilta vaaditaan kannanottoa

  9. 9

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  10. 10

    Kevään 2017 ylioppilaiden nimet julki! Katso täältä kaikki kirjoittaneet Suomen kaikista lukioista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

  2. 2

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  3. 3

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  4. 4

    Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

  5. 5

    Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

  6. 6

    Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

  7. 7

    Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

  8. 8

    Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

  9. 9

    JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

  10. 10

    Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  4. 4

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  5. 5

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  6. 6

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  7. 7

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  8. 8

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  9. 9

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  10. 10

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

  2. 2

    Kommentti: Ferrarilla on 1 534 syytä olla suosimatta Räikköstä

  3. 3

    Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

  4. 4

    Hanna-Maria Seppälä julkaisi harvinaisen yhteiskuvan – poseeraa 23 vuotta vanhemman Anssi-rakkaansa rinnalla

  5. 5

    Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

  6. Näytä lisää