Mauri

Kotimaa

Halosella oli Linnassa "uusiopuku"

Julkaistu: , Päivitetty:

Presidentti Tarja Halonen emännöi illalla toisen kautensa ensimmäisiä Linnan juhlia. Hän toi uudelle kuusivuotiskaudelle myös palan vanhaa: Halonen oli pukeutunut jo aiemmin itsenäisyyspäivän vastaanotolla käyttämäänsä iltapukuun.

Presidentti perusteli vanhan, tosin muodistetun, puvun käyttöä ekologisilla arvoilla.

Kestävän kehityksen ohella Halonen oli valinnut Suomen 89. itsenäisyyspäivän teemaksi naisten äänioikeuden, joka saatiin Suomeen sata vuotta sitten.

Teema näkyi Linnassa siten, että Halonen ja tohtori Pentti Arajärvi olivat kutsuneet vieraikseen muassa useita naisjärjestöjen edustajia.

Yleistä äänioikeutta juhli mielellään myös presidentinvaaleissa toiseksi jäänyt Sauli Niinistö (kok). Hän tähdensi, että Suomi oli aikanaan äänioikeusasiassa tiennäyttäjä ja että siitä on syytä olla ylpeä.

Niinistöä ei harmittanut olla Linnassa vieraana.

- Tämä osa on helpompi, hän arveli.

Neljä Mannerheim-ristin
ritaria paikalla

Juhlien koskettavin hetki nähtiin heti illan aluksi, kun Mannerheim-ristin ritarit saapuivat kättelemään presidenttiä Jean Sibeliuksen Jääkärimarssin soidessa. Neljän ritarin joukkoa johti 86-vuotias Pentti Iisalo, jonka lisäksi paikalle pääsivät myös 84-vuotias Tuomas Gerdt, 86-vuotias Heikki Nykänen ja 84-vuotias Taavi Törmälehto.

Tiuhaa salamavalojen räiskettä sai aikaan rocktähti Ville Valo, joka tuli Linnaan yksin. Hyväntuulisena esiintynyt Valo keskusteli presidenttiparin kanssa hyvän tovin kättelyhetkellä.

Median mielenkiinnon kohteena oli myös kulttuuriministeri Tanja Saarela (kesk). Hän saapui vastaanotolle ensi kertaa tuoreen aviomiehensä, elokuvaohjaaja Olli Saarelan kanssa. Varsin onnelliselta näyttänyt pari joutui heti valtavaan salamavalosateeseen.

Kovasti odotettua Mr Lordia eli Tomi Putaansuuta ei juhlissa näkynyt.

Urheilijoita ja
työläisiä

Juhlissa oli noin 1 800 vierasta. Kutsuttuja oli satakunta enemmän kuin viime vuonna, ja mukana oli runsaasti uusia kasvoja sekä tänä vuonna ansioistaan palkittuja.

Olympiavuoden kunniaksi joukkoon mahtui paljon urheilijoita. Lisäksi Halonen oli halunnut painottaa sosiaalista tasavertaisuutta ja kutsunut muun muassa lasten hyvinvoinnin ja mielenterveyspalvelujen parissa työskenteleviä.

Yritysmaailmasta mukana oli paitsi suuryritysten johtoa myös tavallisia työntekijöitä.

Juhla sujui perinteisen kaavan mukaan, ja entisten presidenttien vastaanottoon päättyneen kättelyn jälkeen Linnassa alkoi tanssi. Ensimmäisenä kappaleena soi Kulkurin valssi, jonka aikana tanssilattia täyttyi ripeästi juhlakansasta.

Linnan Valtiosalissa soitti tanssin aikana Kaartin Combo solistinaan nuori laulajalupaus Mikael Konttinen. Keltaisessa salongissa puolestaan esitettiin viime vuosien tapaan jazzia. Musiikista vastasi Jukka Perko trio, jossa Perkon lisäksi soittivat Severi Pyysalo ja Teemu Viinikainen.

Pukusuunnittelija
juhli itsekin

Muotisuunnittelija Jukka Rintala oli jälleen suunnitellut useita linnanjuhlapukuja. Rintala osallistui tilaisuuteen myös itse tuoreena Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitalistina. Rintala kertoi, että hänellä on takanaan kiireinen 30-vuotistaiteilijajuhlavuosi, joten Linnan puvutkin valmistuivat varsin viime tingassa.

Rintala oli suunnitellut muun muassa Marimekon toimitusjohtajan Kirsti Paakkasen puvun. Itse hän oli pukeutunut mustaan, samettiseen frakkiin.

(STT-IS)

Äänestä, kuka oli Linnan tyylikkäin!

Ville Valo Linnaan - yksin

Pitsiä ja pirteitä värejä

Krisse on Krisse Linnassakin

Maarit suhtautuu Linnan juhliin vakavasti

Sauli Niinistö jatkoilla

Katso kuvia Linnasta!

Linnan juhlat 2005!

Lisää pukuloistoa

Halosen puvut vuosien varrelta

Linnan loisto - Itsenäisyyspäivän erikoislehti

Näitä luetaan!
  1. 1

    Hyvinkään ABC:n katto tuhoutui täysin rajussa tulipalossa

  2. 2

    HS: Helsingissä teinien seksikauppa on nuorten kanssa työskenteleville ammattilaisille tuttu ilmiö – jopa 10-vuotiailta yritetään ostaa seksiä

  3. 3

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  4. 4

    Sauli Niinistö ja Mikael Granlund tapasivat Minnesotan ottelun alla – katso kuvat nauravasta kohtaamisesta

  5. 5

    Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

  6. 6

    Suuri vaarallisen aineen onnettomuus Kouvolassa – kaksi junavaunua törmäsi, 10 tonnia vetyperoksidia vuoti maahan

  7. 7

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  8. 8

    Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

  9. 9

    Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

  10. 10

    Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

  2. 2

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  3. 3

    Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

  4. 4

    Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

  5. 5

    Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

  6. 6

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  7. 7

    Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

  8. 8

    Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

  9. 9

    HS: Vuokralainen kaatoi pastakattilan vedet keittiön lattialle – taloyhtiö vaatii oikeudessa 30 000 euroa

  10. 10

    ”Rakasteluun kelpasi vaikka vaja” – Kalle Päätalon elämään kuuluivat värikäs seksielämä, salasuhteet ja 17-vuotias rakastajatar

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  7. 7

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  8. 8

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  9. 9

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  10. 10

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Hyvinkään ABC:n katto tuhoutui täysin rajussa tulipalossa

  2. 2

    HS: Helsingissä teinien seksikauppa on nuorten kanssa työskenteleville ammattilaisille tuttu ilmiö – jopa 10-vuotiailta yritetään ostaa seksiä

  3. 3

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  4. 4

    Sauli Niinistö ja Mikael Granlund tapasivat Minnesotan ottelun alla – katso kuvat nauravasta kohtaamisesta

  5. 5

    Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

  6. Näytä lisää