Miia, Mira, Mirva

Kotimaa

Valikko

Toinen kierros alokkaana

Millaista olisi astua uudelleen alokkaaksi 20 vuoden tauon jälkeen? Kestäisikö kunto, sujuisivatko sulkeisharjoitukset? Sopeutuisiko enää vihaisten alikersanttien kuriin, toisaalta onko kurikaan enää sama kuin ennen?

Ilta-Sanomien toimittaja Pasi Jaakkonen kertoo, millaista oli palata neljäksi vuorokaudeksi uudelleen alokkaaksi. Palveluspaikka oli sama kuin 20 vuotta sitten.

Osoittautui, että armeija oli muuttunut paljon niin hengeltään kuin materiaaliltaan. Varusteista tuttu oli enää miehistövyö. Oma kunto oli myös kovemmilla kuin aikanaan, mutta tilannetta tasoitti varusmiesten samaan aikaan tapahtunut yleiskunnon lasku.

Toisaalta paljon oli pysynyt samana.

Tuttua oli nuorten miesten puheet, kiire sotilaskotiin. Ja tietysti sotilaskodin munkit.

Ja näin se sujui!

Tupa neljän ensimmäinen alokasviikko ei ole mennyt niin sanotusti putkeen. Rumbaa on tullut.

- Taas nelostupa, viitosen ja kuutosen alokkaat supattavat rivissä.

Yli-ikäisen alokkaan raahautuminen tupaan viikko jälkijunassa, vieläpä patterin päällikön valvonnassa ei lupaa hyvää. Vaikutan varmasti moniongelmaiselta siviilihäiriköltä. En edes tohdi pohtia, miksi minua luullaan.

- Toinen jaos! Miestä ovelle!

Törmäämme vastapäätä istuvan alokas Santalan kanssa, kun emme osaa päättää, kumpi singahtaa.

Ei nelostupa oikeasti muita hitaampi ole, se näyttää siltä. Ensimmäisestä tuvasta juoksevilla on kovin kiire järjestäytymispaikalle.

Helppoa ei ollut tavaroitaan kaappiin järjestelevällä tuvan uudella alokkaallakaan - ei, vaikka on käynyt saman Salpausselän ilmatorjuntapatteriston jo kertaalleen. Tutulta varusteelta näytti vain miehistövyö. Liekö pysynyt samana Talvisodasta asti.

- Tuota, sinulla on lakana ja päiväpeitto väärin päin. Tuo sininen on pussilakana, vieruskaveri, alokas Penttinen osoittaa.

Tunnen itseni ääliöksi.

Lue alokkaan päivästä lisää IS Digilehdestä!

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

  2. 2

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  3. 3

    Presidenttipari saapui Vesa-Matti Loirin konserttiin – yhteiskuva Sauli Niinistön ja Jenni Haukion kanssa villitsi somessa

  4. 4

    86-vuotiaan naisen raaka surma järkyttää Kaliforniassa – puolusti kävelykepillään raiskaajan kynsiin joutunutta ystäväänsä

  5. 5

    Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

  6. 6

    Trump juhli 100 päiväänsä kaukana Washingtonin illallisista – rankkaa irvailua ”toisiaan lohduttaville” vieraille

  7. 7

    Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

  8. 8

    Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

  9. 9

    Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

  10. 10

    Sohjoa, lumiukkoja, pyryä... katso lukijoiden kuvat vappuviikonlopun säästä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

  4. 4

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  5. 5

    Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

  6. 6

    Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

  7. 7

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  8. 8

    Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

  9. 9

    Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

  10. 10

    Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  4. 4

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  5. 5

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  6. 6

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  9. 9

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  10. 10

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

  2. 2

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  3. 3

    Presidenttipari saapui Vesa-Matti Loirin konserttiin – yhteiskuva Sauli Niinistön ja Jenni Haukion kanssa villitsi somessa

  4. 4

    86-vuotiaan naisen raaka surma järkyttää Kaliforniassa – puolusti kävelykepillään raiskaajan kynsiin joutunutta ystäväänsä

  5. 5

    Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

  6. Näytä lisää