Minna, Vilma, Miina

Kotimaa

Valikko

Mies yritti tappaa kolme Hyvinkäällä

Julkaistu:

Hyvinkääläismies puukotti kolmea miestä hengenvaarallisesti lauantai-iltana Hyvinkäällä. Poliisi on ottanut 21-vuotiaan puukottajan kiinni.

Tapahtumat saivat alkunsa puoli kymmenen aikaan illalla Hyvinkään keskustassa Uudenmaankatu 3:n edessä. Mies ei ollut päässyt ravintolaan sisälle, koska hän oli päihtynyt.

Sen jälkeen mies iski yhtäkkiä kahta henkilöä puukolla. Toista iskettiin päänseudulle ja toista kylkeen. Kolmas uhri oli ohikulkumatkalla mennyt katsomaan, mitä väkijoukossa tapahtui, jolloin hän sai iskun selkäänsä.

Rakennuksen edustalla oli paljon ihmisiä, jotka saivat kaadettua puukottajan maahan. Sen jälkeen kadun toisella puolella sijaitsevan ravintolan vahtimestari saapui paikalle ja otti tekijän kädestä puukon.

Uhrit kuljetettiin jatkohoitoon sairaalaan, ja heidän tilansa on poliisin tietojen mukaan vakaa. Heitä on ehditty kuulla tapahtuneesta.

Poliisi tuntee puukottajan entuudestaan ja tämä on aiemmin syyllistynyt väkivaltarikoksiin. Hyvinkään poliisi tutkii asiaa kolmena taponyrityksenä.

(STT)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

  2. 2

    Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

  3. 3

    Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

  4. 4

    Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

  5. 5

    Kisailu parkkihallissa päättyi suoraan seinään Itäkeskuksessa

  6. 6

    Kamerat eivät paljastaneet: Joonas ja Pauliina harrastivat seksiä Temptation Islandilla toistensa selän takana – näin parilla menee nyt

  7. 7

    40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  8. 8

    Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

  9. 9

    Puolustusministeri iski kovat luvut pöytään – näin Venäjä kasvattaa sotamahtiaan

  10. 10

    Virkailija tuijotti ja arvosteli olympiavoittajan vartaloa – naistähdeltä kovaa tekstiä: ”Olen kurkkuani myöten täynnä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  2. 2

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  3. 3

    Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

  4. 4

    Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  5. 5

    ISTV:n lähetys Mauno Koiviston hautajaisista

  6. 6

    Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

  7. 7

    Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

  8. 8

    Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

  9. 9

    Lepää rauhassa, presidentti Koivisto – päivän koskettavin kuvasarja otettiin Hietaniemen hautausmaalla

  10. 10

    40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  8. 8

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  9. 9

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  10. 10

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

  2. 2

    Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

  3. 3

    Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

  4. 4

    Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

  5. 5

    Kisailu parkkihallissa päättyi suoraan seinään Itäkeskuksessa

  6. Näytä lisää