Joni, Joonas, Jouni

Kotimaa

Valikko

Pasilan pommi-isku jäi hämärän peittoon

Pasilan poliisitaloa Helsingissä 1995 tuhonneen autopommin räjäyttäjä jää hämärän peittoon. Keskusrikospoliisi on lopettanut tutkinnan rikoksen vanhennuttua.

Räjäytys aiheutti noin miljoonan euron aineelliset vahingot ja yksi poliisimies loukkaantui. Ikkunoita rikkoutui yli sadan metrin päässä sijaitsevista rakennuksistakin. Tapausta tutkittiin tuhotyönä, joka vanhenee kymmenessä vuodessa.

Poliisi teki laajoja teknisiä tutkimuksia ja kuulusteli kymmeniä henkilöitä usean vuoden aikana, mutta läpimurtoa tutkinnassa ei saatu aikaiseksi.

- Palapelistä jäi puuttumaan ratkaiseva määrä palasia, kertoo Keskusrikospoliisin rikosylikomisario Tero Haapala IS:lle.

Rikoksesta epäiltyjen joukossa oli useita henkilöitä, jotka tuomittiin kaksi vuotta myöhemmin ns. kostoliigan tekemistä rikoksista. Yksi kuulustelluista oli presidentti Martti Ahtisaaren henkivartijana toiminut mies.

Tutkinta paljasti useita räjähdysainerikoksia. Poliisi löysi mm. 58 kiloa räjähteitä rikospoliisiyhdistyksen käytössä olleesta lomamökistä Espoossa.

IS-Plussa tutustui ensimmäisenä tähän saakka salaisena pidettyyn esitutkinta-aineistoon.

Lue lauantain Ilta-Sanomista, miten poliisi yritti päästä tekijöiden jäljille.

IS/ Mika Mölsä

Näitä luetaan!
  1. 1

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  2. 2

    Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

  3. 3

    Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

  4. 4

    Patrik Laine nousi ratkaisijaksi – Joel Armia taiteili huiman maalin

  5. 5

    Teemu Selänne harmissaan parhaan tutkaparinsa puolesta: ”Surullista, että hän on erittäin katkera jääkiekolle”

  6. 6

    Muistatko, miltä Iholla-sarjan tangokuningatar Erika Vikman näytti tv-sarjassa 8 vuotta sitten – katso, mikä punapää!

  7. 7

    Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

  8. 8

    Tunnistaisitko? David Beckham julkaisi rujon kuvan naamastaan – fanit kauhistuivat näystä: ”Mitä sinulle on tapahtunut?”

  9. 9

    Alastomuutta saunassa vaativille suomalaisille löytyi yllättävä sukulaiskansa

  10. 10

    Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

  2. 2

    Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

  3. 3

    Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

  4. 4

    Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

  5. 5

    HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

  6. 6

    Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

  7. 7

    Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

  8. 8

    Jyväskyläläinen Erkki on kahden kesämökin loukussa: ”Se on pelkkää työleiriä”

  9. 9

    Ferrarin entinen tallipomo vaatii Kimi Räikköstä ulos tallista – ”On aika päättää hänen seikkailunsa”

  10. 10

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  3. 3

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  4. 4

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  5. 5

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  6. 6

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  7. 7

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  8. 8

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  9. 9

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  10. 10

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  2. 2

    Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

  3. 3

    Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

  4. 4

    Patrik Laine nousi ratkaisijaksi – Joel Armia taiteili huiman maalin

  5. 5

    Teemu Selänne harmissaan parhaan tutkaparinsa puolesta: ”Surullista, että hän on erittäin katkera jääkiekolle”

  6. Näytä lisää